28.8.2007

Lauantaina se alkaa...

Lauantaina on talkoorikkaan syyskuun ensimmäisten talkoiden aika. Mätäpuron latvahaaralla Maunulanpurolla on tarkoitus talkoilla 1.9 klo 12 alkaen. Verta hikeä ja kyyneliä luvassa, be there of be orava.

Talkoiden järjestelyistä vastaava Teemu Mökkönen ja Mikael Manninen pistivät loistavan infopläjäyksen karttojen kera. Lataa tiedosto tästä

27.8.2007

Kivikuorma odottaa


Tänään Konewuoriolta saapui kivikuorma odottamaan innokkaita talkoolaisia. Kiviä on noin 10-15t ja niiden koot vaihtelevat jalkapallosta juuri ja juuri kottikärryihin mahtuviin. Tavoitteena on saada vielä sorakuorma tilattua. Näiden kiviainesten lisäksi alueelle on tarkoitus tehdä suisteita ja tukirakenteita kaupungilta tilatusta lehtipuusta.

26.8.2007

Haaste kansallisiin virtavesitalkoisiin


Suomalaiset haastetaan virtavesien kunnostustalkoisiin. Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran Taimentiimi ja Virtavesien hoitoyhdistys järjestävät tänäkin kesänä koskilla ja puroilla sarjan kunnostustalkoita, joissa virtapaikkoja kohennetaan lähemmäs luonnontilaa mm. lohikaloille sopiviksi elinympäristöiksi. Järjestäjät toivovat runsasta osanottoa. Samalla haastetaan kalavesien omistajat, kala- ja luontojärjestöt, kalakerhot ja muut tahot mukaan työhön suomalaisen joki- ja puroluonnon, vaelluskalojen ja jokihelmisimpukan pelastamiseksi.

Virtavesiluontoa, vaelluskaloja, ja jokihelmisimpukkaa uhkaavat vesivoiman lisärakentaminen, vesistöjen rehevöityminen, jätevesipäästöt, ojitukset, ja liikakalastus. Tarvitaan lisäpanostuksia valistus- ja tutkimustyöhön, maa- ja metsätalouden sekä yhdyskuntien päästöjen pienentämiseen ja vesistöjen hoitotyöhön. Haastekampanja on hätähuuto virtavesiluonnon puolesta. Suomalaisia jokia on jo padottu, lannoitettu ja liattu enemmän kuin ne kestävät. Suunta on käännettävä päinvastaiseksi .

Kampanjaan liittyviä, avoimia talkoita järjestetään seuraavissa kohteissa.

Haagan mätäpuro

Lauantaina 1.9. klo 12 alkaen järjestetään Helsingin Haagassa virtaavalla Mätäpurolla ja sen latvoilla Maunulan-purolla kunnostustalkoot. Talkoissa parannetaan purojen ekologista tilaa ja nostetaan sen arvostusta. Talkoisiin pyydetään ilmoittautumaan 29.8. klo 18 mennessä Teemu Mökköselle, sähköposti teemu.mokkonen@helsinki.fi, puh. 040-539 1202. Talkooväen kokoontumispaikka on Maunulan-puiston jalkapallokentän reunalla, Koivikkotie 12 kohdalla.

Maunulan-puron ja Mätäpuron vesistö saa alkunsa Helsingin Keskuspuiston lähteistä. Nimistä huolimatta purojen vesi on hyvälaatuista, hapekasta ja kesälläkin viileää. Vuonna 2000 vesistöön istutettiin taimenen pienpoikasia, jotka ovat menestyneet hyvin. Syksyllä 2004 taimenet kutivat ja seuraavana keväänä syntyi vuosikymmeniin ensimmäinen taimensukupolvi. Talkoot ovat Virtavesien hoitoyhdistyksen ja Taimentiimin yhteisprojekti.

Vihtijoki

Lauantaina 8.9. klo 10 alkaen järjestää Virtavesien hoitoyhdistys Vihtijoella, Haimoossa kiveämistalkoot. Vihtijoen kuten monen muunkin vesistön taimenkanta on viime vuosikymmenten aikana kärsinyt mm. jokiuoman perkuusta, kutupaikkojen liettymisestä ja vaellusreittien padoista. Haimoon kylässä ei hyväksytä tilannetta. Siellä ryhdyttiin tuumasta toimeen.

Syksyllä 2005 järjesti Kari Tuukkanen talkoot, joissa kivettiin jokiuomaa ja levitettiin seulottua soraa taimenten kutupaikoiksi. Kunnostus jatkuu edelleen. Talkoisiin voi ilmoittautua ja lisätietoja antaa Kari Tuukkanen, puh. 0400 480 260, s-posti kari.tuukkanen@digicenter.fi

Vastinkoski

Lopella, Vastinkosken perhokalastusalueella talkoillaan lauantaina 15.9. Pitkäjänteisen hoitotyön ja kalakannan ehdoilla tapahtuvan kalastuksen ansiosta Vastinkosken ja sen ympäristön jokialueella on elinvoimainen taimenkanta, jonka tukemiseen ei tarvita kalaistutuksia.

Kosken hoito ja jokasyksyiset talkoot tukevat koskialueen taimenkannan jatkuvaa kehittymistä. Tietoa talkoista ja Vastinkoskesta antaa Pekka Lindblad, puh. 050 556 7214, s-posti pekka.lindblad@kolumbus.fi. Virtavesien hoitoyhdistyksen ja Vastinkosken kotisivu on osoitteessa http://www.virtavesi.com

Longinoja

Taimentiimi järjestää sunnuntaina 23.9 klo 10. Helsingin, Malmilla virtaavan Longinojan kunnostustalkoot. Talkoissa jatketaan 2000-luvun alussa aloitettua pitkäjänteistä parannustyötä. Taimentiimi on jo usean vuoden ajan tehnyt talkootyötä puron ja sen taimenkannan hyväksi. Työn arvon on huomannut mm. Helsingin kaupunki, joka tilasi Uudenmaan ympäristökeskukselta talvella 2006 mittavan kunnostustyön Longinojalle.

1960-luvulla perattu ja oiottu puro palautetaan mahdollisimman lähelle sen alkuperäistä, puistoalueella mutkittelevaa uomaa. Talkoilla on tarkoitus jatkaa tähänastista hoito- ja ennallistamistyötä sekä täydentää Helsingin kaupungin toimenpiteitä.

Talkoisiin voi ilmoittautua ja niistä saa lisätietoja Taimentiimin vetäjältä, Juha Saloselta, puh. 050 594 999, s-posti juha.salonen@skes.org. Lisätietoja Taimentiimistä ja Longinojasta löytyy myös www-sivulta http://www.skes.org/taimentiimi.php

17.8.2007

Longinojan talkoille jälleen tukea


Longinojan talkoiden pitkäaikainen tukija SeaGood Oy Fort Deli tukee jälleen tänäkin vuonna puron eteen tehtävää talkootyötä. Tuella saamme jälleen tilattua kuorman kiviä joilla saamme monipuolistettua perattua puroa kaloille mieluisaksi.

- Toimitusjohtaja Tapio Tuomisen mielestä on hienoa kuinka nuoret jaksavat vaalia kotiseutu rakkauttaan sen sijaan että vain pelaisivat tietokonetta sisätiloissa.

Longinojan talkoot järjestetään tänä vuonna syyskuun 23 päivä klo 10- alkaen. Talkooalue sijaitsee Malmin perinnemaisemissa Karviaistin ja Riihenkulman väliin jäävällä puistoalueelle.

Talkoihin voi ilmoittautua suoraan Juha Saloselle (minulle) osoitteeseen juha.salonen(a)skes.org tai puhelimitse numeroon 050-594 9998

7.8.2007

Vapaaehtoista tutkimustyötä


Pitkästä aikaan päästiin Longinojalla käymään vaimoni Tanjan ja kissamme Ramonan kanssa. Innostuin pyydystämään kuvattavaksi haavilla n.10cm mittaisia taimenia jotka innokkaasti söivät heittelemäämme leipää rantavedessä.

Kuten aikaisemmin Akin kanssa pyydystämien taimenten kanssa oli nämäkin vailla rasvaevää. Kaloilla oli muutenkin evissä paljon kulumia ja osalta puuttui suuria palasia pyrstöstä.

Ramonakin innostui matalassa polskivista kaloista ja makasi hievahtamatta kaloja seuraten. Onnistuin vielä pitkällisen yrittämisen jälkeen pyydystämään törön kuvattavaksi www.skes.org kalalajit galleriaa varten.

Rasvaevättömän taimenet herättävät kysymyksia:

Mistä kalat ovat Longinojaan eksyneet?
Voisiko esim evärutto tai joku muu tauti aiheuttaa evien oireet?

Joka tapauksessa totta on että näitä tämän kokoisia kaloja kuhisee joka paikka betoniputkista Kehä 1:delle jatkuvalla osuudella.

Suositut tekstit