Kuollut oja vai soliseva puro?

Hyvät ystävät

Muutama vuosi takaperin olin mukana kunnostamassa Longinojaa, joka laskee ensimmäisenä sivujokena Vantaanjokeen. Longinoja on muuttunut vuosiensaatossa nimensä mukaiseksi; se on kaivettu suoraksi ja kivettömäksi ojaksi. Alun perin se oli tietysti puro tai pieni joki.

Suomi on täynnään näitä perkuutöitä. Tänä päivänä hyvä kysymys on, kuinka moni oja todellakin on tarpeen, vai voisiko se olla elävä, elämää täynnä oleva, iloisesti soliseva puro. Longinojan kunnostuksissa tämän huomasin itse melkeinpä yhdellä kivenheitolla. Kun iso kivi löysi paikkansa ojasta, se sai aikaan virtaumaa ja puron solinaa.

Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran nuorisoporukka Taimentiimi onkin yhdessä Virtavesien hoitoyhdistyksen kanssa tehnyt arvokasta ja pitkäjänteistä työtä Longinojan kehittämiseksi. Ensimmäisen kerran siellä tehtiin kunnostustöitä vuonna 2001 ja siitä lähtien talkooporukka on jatkanut työtään joka syksy. Talkookunnostuksilla on siirretty ojaan useita
kymmeniä tonneja kiveä ja soraa. Näin on luotu arvokas pohja taimenen lisääntymiselle, nyt jo pikemminkin purossa kuin ojassa.

Luonto itse myös osallistuu näihin kunnostustöihin. Kun oja kivetään, vahvempi virtaus rupeaa syömään uomaa syvemmäksi sekä kaivamaan suojapaikkoja penkkojen alle. Luonnontilainen taimenpurohan on yleensä kapea ja syvä, kun taas peratut puromme ovat matalia ja leveitä.

Tuloksiakin on jo Longinojalla syntynyt. Syksyisin merivaelluksilta palanneet taimenet ovat saapuneet lisääntymään kunnostetuille soraikoille. Tosin ongelmia on vielä matkassa, sillä aina ei kutu ole onnistunut. Se ei johdu huonosta kunnostamisesta, vaan voimakkaista ali- ja ylivirtaamista keväisin ja syksyisin.

Longinojan projekti kuitenkin kertoo, että ihminen voi korjata vanhoja tehtyjä virheitä ja luoda vaelluskaloille uutta elintilaa. Arvokasta talkoolaisten työ on ollut jo pelkästään ihmissilmän ja –korvan kannalta. Kunnostetuilta puron osilta on korjattu pois roskia aina ostoskärryistä ja polkupyöristä lähtien. Solisevan, elävän puron kuunteleminen synnyttää taas luonnollisen mukavaa ääntä.

Hyvät ystävät

Vanha kalastuspolitiikka on lähtenyt siitä, että ihmisen tekemät vesitaloustyöt korjataan istutustoiminnan voimin. Tässä on kuitenkin paljon ongelmakohtia. Nyt jo tiedetään, että kovastakaan istutustoiminnasta huolimatta poikasista suuri osa ei kasva aikuiseksi, vaan ne kuolevat jo pienenä istutusten jälkeen. Syitä on selvitelty, mutta helppo on ainakin päätellä, että laitoskalat eivät ole samalla tavalla selviytymiskykyisiä kuin luonnonpoikaset.

Kysymys on yksinkertaisesti luonnon valinnasta. Se kasvatusaltaan rohkein poikanen joutuisi luultavimmin luonnossa ensimmäisenä vaikkapa hauen ruoaksi. Sen sijaan laitoksen arin poikanen saattaisi selviytyä, mutta ei pärjää laitosoloissa rohkeimpien joukossa.

Onkin hyvä kysymys, miksi ei löydetä mallia, jossa luonnonkalojen entiset kutualueet kunnostamalla päästäisiin hyvään ja kestävään poikastuotantoon, joka olisi kaiken lisäksi taloudellisesti huomattavasti halvempaa kuin vuosittaiset laitosistutukset. Kunnostettu joen koski tai oja tuottaa kertainvestointina takaisin monta vuotta, mutta istutustoimintaan uppoaa huomattavia summia joka ikinen vuosi.

Hyvät ystävät

Vantaanjoki on upea, ruuhka-Suomen valtaväylä. Se mahdollistaa monenlaiset virkistykselliset elämykset, jos vain haluamme. On aika muuttaa sellainen
ajattelu, että vesistöt olisivat vain väyliä päästä eroon lähiympäristön saasteista tai maa- ja metsätalouden lietteistä.

Yhtä vähän on uskottava siihen, että vedet olisivat olemassa vain voimatalouden hyödyntämistä varten. Korostan sanaa ”vain”. Toki tarvitsemme vesivoimaa ja sen tehostamista tulee tukea jo rakennetuissa vesistöissä. Sen sijaan on kysyttävä monien pienten patojen perään, voitaisiinko niitä purkaa ja näin edesauttaa vaelluskalojen paluuta moniin sellaisiin vesistöihin, joista vaikkapa taimenet ja harjukset ovat kadonneet.

Vielä meidän on uskottava siihen, että pystymme löytämään entistä tehokkaampia atkaisuja voimalapatojen ylittämiseen. Oulujokisuulla tästä lienee tällä hetkellä parhaimpia kokemuksia, jotka ovat hyvin rohkaisevia.

Tiivistäen voidaan sanoa, että jos aikoinaan keksimme runsaasti keinoja vesien hyödyntämiseen monilla eri tavoilla, niin luulisi meidän yhä viisaampina keksivän ratkaisuja ihmisen itse synnyttämiin ongelmiin.

Näen Vantaanjoen tulevaisuuden valoisana. Sillä on mahdollisuus muuttua todelliseksi luonnon keitaaksi keskellä suurimpia asutuskeskuksia. Tämä tarvitsee ennen muuta tahtoa, tekoja, uskoa ja jonkin verran taloudellista tukeakin. Meidän päättäjien harteilla on tämä viimeinen asia. Tosin voimme olla omalta osaltamme mukana myös käytännön työssä. Lupaan olla mukana ensi syksynä taas Longinojan kunnostustalkoissa.

Kansanedustaja Eero Heinäluoman puhe Vantaanjoen kehittäminen -tilaisuudessa.