Ensimmäiset talkoot takana...(1/5)


Tämän syksyn talkoorupeama on nyt avattu ja komeasti onkin. Mellunkylänpurolla oli kaikkiaan 12 talkoolaista syksyisestä tihkusateesta huolimatta ahertamassa taimenille lisääntymispaikkoja.

Ennen talkoita kävin kuvaamassa kokoalueen väliltä Untamolantie - metroputket samalla bongasin useita kaloja matkalta. Yllätyksekseni alueelta löytyi hyvin virtapaikkoja sekä syvempiä talvehtimis monttuja. Samalta reissulta löysin noin 15-20cm taimenen kuolleena pohjalta. Aki otti kalasta suomunäytteen josta selviää kalan ikä.

Kelloi löi hivenen yli kymmenen ja talkoolaiset alkoivat olemaan tekemistä vaille. Porukka jaettiin kolmeen ryhmään joiden kippareina toimi Markus "bigstone" Penttinen, Aki Janatuinen ja minä.

Omassa tiimissäni oli Mauri ja Jani jotka molemmat taisivat olla ensikertalaisia talkoissamme. Hyvin heilui miehien lapit kun soraa ja kiviä nousi kottikärryihin liukuhihna vauhtiin. Itse sain nojailla vain hetken lapionvarteen kun jo uutta kuormaa tuotiin. Hyvällä tiimi työskentelyllä ehdimme työnlomassa vaihtaa Maurin kanssa Longinojan kuulumisetkin.

Kunnostettava alue on joskus toteutettu kaupunginmaisema-arkkitehtien mieleiseksi, mursketta sinne, tänne ja jokapuolelle. Käytännössä kynnykset jotka purossa olivat piti sisällään teräväreunaista mursketta. Ensitöiksemme jouduimmekin keräämään mursketta reunoille saaden virtapaikkaa syvemmäksi.

Näin toteuttettuna onnistui monessa kohtaa hieno virtapaikka johon saatiin tuotua kutusoraa odottamaan syksyn hääpareja.

Lopputulokseen talkoiden osalta oli kaikki enemmän kuin tyytyväisiä. Hienoa talkoohenkeä kaikilta talkoisiin osallistuneilta ja ablodit Arille ensimmäisten talkoiden läpiviemisestä. Seuraavana sunnuntaina on sitten Maunulankylänpuro... kaikki sinne jatkamaan jo hienosti alkanutta talkoorupeamaa.

Perinteitä kunnioittaen, taimenten puolesta kiittäen.

Loppuun pari ennen - jälkeen kuvaparia.



Lähetä kommentti

0 Kommentit