27.5.2009

Mistä tämä hullu kansa saa voimansa

Tiistai aamulla kun olin ajamassa autolla huoltoon näyttämään mikä sitä vaivaa soitti Hki:n puroprojektin vetäjä Tomi Silander; "Kiviä aletaan ajamamaan huomen aamuna purolle". Wou, ajattelin mielessäni ja puhelun jälkeen rupesin soittamaan innokkaita pikatalkoolaisia läpi. Nopealla varoitusajalla laskin mukaan varmaksi isäni, hänen lisäksi soitin Jani Helminen & Korelin x 2 ja Aatulle.

Näiden kolmen urhean sissin lisäksi mukaan ilmoittautui myöhemmin päivällä Syken harjoittelija joka tutkii Longinojan valuma-aluetta. Ylläripylläri (ei siis yllätys) kun kerroin tästä "talkoilusta" Aki Janatuiselle oli 5 talkoolainen kasassa.

Näiden ihmisten lisäksi onnistuin hälyttämään paikalle ansiokkaasti Longinojasta Vartti-lehdessä kirjoittaneen toimittaja Pirjo Pihlajamaan.

Ennen kuvia


Kohdan talkoiden tavoitteena tukea hulevesiputken (sadevesiviemäri) aiheuttaman eroosien esto. Vastarannalle ja pohjalle asetetaan kiviä jolloin eroosioherkkä maaianes saa suojaa putken paineella tulevalta vedeltä.


Betoniputkien yläpuoliselle peratulle alueelle sijoitetaan useita suuria kiviä monipuolistamaan ja kaventamaan uomaa.



Betoniputken alapuolella on tavoitteena nostaa hieman veden pintaa putkien alareunan yläpuolelle ja samalla tuetaan kivien avulla vasemman rannan sortuvaa penkkaa.


Kivetään isommalla kivellä matalaa koskea ja luodaan poikaskivikkoja kosken alaosan soraikon lähettyville.


Talkoilua...


Kivistä suurimpien kanssa olisi tullut tukalat paikat myös "bigstone" Markuksella.

Aurinkoinen keskiviikko aamu veti paikalle kutsutuista kaikki paitsi toisen Janin. Eipä ole ennen longinojan talkoilu ollut yhtä hikistä touhua :D Teimme noin 30-50m matkan betoniputkien yläpuolella uuteen uskoon. Görtsi HKR:rästä nosteli kuorma-auton lavalta kiviä puroon kauhalla ja parhaimillaan vielä hienosääti niitä kauhalla tökkien kohti oikeaa paikkaa, vain muutamalle kivelle jouduimme näyttämään kankea.



Talkoilu meni loppuakohti märäksi sateessa tarpomiseksi, taivas päätti nimittäin avata hanansa ja kevyen ukkosrintaman ylimeno kasteli kaikki ne joilla ei ollut päällä kumivuorausta. Sateen kovetassa alkoi yhdestä alueen putkista tulemaan valkoista vaahtoa, olisikohan joku avannut hanat vai olisiko se vaan ihan normaalia sadeveden huohuntaa.



Betoniputkien yläpuolen lisäksi myös putkien alapuolelle tehtiin penkan tukemista. Vasemman reunan sortuva jyrkkäpenkka on nyt tuettu kivivallilla ja ei kovin helposti lähde virran mukaan. Perjantai tulee HKR:rän varastoista pienempää "poikaskivikkoa" sekä soraa jotka nekin nostellaan kauhalla paikoilleen.

Paras kiitos työstä tulee tuntemattomilta ihmisiltä, tänäänkin vanhempi rouva nosti sillalla peukun pystyyn ja huusi "hienon näköistä, täysi kymppi teille"!

Kiitos kivistä rakennusurakoitsijalle ja työvoimasta sekä koneista Helsingin kaupungin rakennusvirastolle. Pienvesiohjelman Duracell pupu Tomi Silanderia ei tietenkään saa unohtaa kiitoksista, hänen ansiostaa lukuisat ojat ovat vain muistoa ja tilalle virtailee kauniita solisevia puroja. video





25.5.2009

Täkyonki treenejä Koitajoella



Ennen tätä reissua on tullut käytyä vaikka missä ongella ja kalassa, olen vain ollut niin kiireinen että ne ovat jäänneet kirjoittaittamatta tänne. Anteeksi tästä vakiolukijoille!

Kuitenkin olen päättänyt kasvattaa hitaasti ja varmasti haukiennätystäni nykyisestä 3,5kg hivenen ylöspäin kohti uusia kilolukemia. Tässä projektissa päätin turvautua täkyonkeen ja valmiita rakennuspakettaja löytyykin Motonetistä hintaan 4,95,- (voi kun olisikin maksettu mainos). Setistä löytyy raskas koho, teräsperuke jossa 2 x 3-haarakoukku, suuria painoja 4kpl ja parisenkymmentä stopparia siimaan.

Vastaavanlaisia versioita on myös ahvenelle, kuhalle ja lohikaloille. Näissä vaan kohot pienemmät ja koukut siiman päässä ei perukkeen.

Ensimmäisen reissuni tein "uudelle Koitajoelle", joki on noussut suolle vanhankoitajoen suussa olevan Hiiskosken säännöstelypadon takia. Joki on rehevä ja kalaa on vaikka kuinka paljon. Aikaisemmat hauet ovat olleet 0,5kg - 2kg kokoluokkaa. Tuollaista haukea on rantojen tuntumassa tuhottomasti. Suuremmat ovat karttaneet aina vieheitä, nyt kuitenkin pyyntitekniikka mahdollistaa syvemmältä kalastamisen.

Aloitin maanantai aamuna lähempää rantaa samalla onkien täkyjä ämpäriin. Syötiksi laitoin noin 10cm särjen, aikaa kului pari minuuttia kun kohoa vietiin. Hieman liian nopean vastaiskun tekemisen jälkeen veneen reunalle nousi kelaamisen jälkeen perinteinen puolenkilon puikkari särki suupielessä nätisti roikkuen. Maanantain tapahtumat jäivätkin tähän yhteen haukeen väsymyksen painaessa päälle.

Tiistai alkoi edellisen päivän paikasta nin 50m ylävirtaan olevan kovemman virran reunakivikoilta. Ehkä tässä tein virheen kun nostin veneen kiville ja sidoin kiviin, tästä selvitys kohta.

Ongin virrasta tumman noin 20cm seipin jonka laitoin koukkuihin kuten edellisenä päivänä olin opetellut. Koho virran mukaan lillumaan ja odottelemaan sen katoamista. Taustamusiikin hoisi luonnon oma sinfoniaorkesteri, kapelimestarina toimi läheisen suon tanssivat kurjet, viulujen osaa näytteli peipot ja kuikat, bassona lokit.. tämän orkesterin tukijana oli kaukana kukkuva käki ja virrasta tasaisesti kaikuvat kalojen pintakäynnit. Tässä äänimaailmassa sielu ja ruumis lepää sekä rentoutuu.



Ennätyskaloista haaveiluistani herättyäni huomasin kuinka koho pompahti pinnalla noin 40m päässä, toinen vastaavanlainen pompahdus, plumps... sinne meni syvyyksiin. Edellispäivänä hätiköinistä oppineena annoin kalan popsia viimeistä ateriaansa rauhassa. Netistä lukeneena hauella on tapana ottaa kala poikittain suuhunsa, kuljettaa sitä jopa hetken suussaan ja vasta sitten kääntää kala suussaan ympäri ja nielaista se kokonaan.

Tämän muistaneena annoin aikaa kulua noin minuutin, kohoa ei näy pinnalla vieläkään mietin. Nostin vavan veneen reunalta, lukitsin sangan, kelasin löysät pois, tarkistin jarrun kireyden sopivaksi vastaiskua ja väsytystä varten, kaikki ok! Olin valmis, sydämen tahti kiihtyi, adrenaliini rupesi virtaamaan jalkoihin, tästäkö lähtee hieno täkyonginta harrastus käyntiin oikein lottovoitolla.

Nyt! Tunnen siiman kiristyvät, voimakkaita potkuja, ei minkään tumpin taistelua vaan voimalla vetoa. Sormien välityksellä rupean punnitsemaan mielessä kalaa, on isompi kuin 3kg voimaa on kuin ladalla... Onnistun väsyttämään kalaa hetket, voimakas vastaveto tulee kuitenkin kalalta. Noin 50m pyrähdys hetkessä vahvistaa tuntemukseni, nyt paukkuu ennätykset ja komeasti.

Tässä välissä kerron hieman kalastuspaikastani. Koitajoki on rannoiltaan matala, täynä uppotukkeja, kivirykelmiä yms kaikkea mukavaa. Kosket ja juuri tämäkin koski minkä alapuolella kalastan on perattu ja kivet on kerätty reunoille ja alapuolelle.

Noin kymmenenen ikuisuudelta tuntuvan minuutin jälkeen näen kalan ensimmäisen kerran noin 30m päästä, selkä joka käy pinnassa on varmaan metrin mittainen, nyt alkaa sydämen tahti hakkaamaan entistä kovemmin, adrenaliini virtaa vuolaana kehossa ja taistelutahto senkun kasvaa.

Kala alkaa jo väsymään, tämä on voiton puolella ja alan löysäilemään. Tämä erottaa minut tru taiturista. Pelkään nimittäin veneen alapuolella olevaa terävää kivikkoa joka näkyy välittömästi pinnan tuntumassa. Yritän irrottaa venettä rannasta jolloin pääsisin taistelemaan kalan kanssa avoveteen pois kivistä ja tukeista. Tässä tein virheen, vavan kulma laskee juuri sen tarvittavan verran ja naps... siima on osunut veden alla olevaan kiveen kauempana ja katkennut keskeltä katki.

Heikki Kovalaista lainaten; Niin paljon keljuttaa että tekisi mieli sanoa suomeksi. Istuin ja mietin omaa toilailuani, sielä se ennätyskalani naureskelee seipi suupielessä syvän ja matalan rajamailla. Ylväästi koho ui pinnalla kohti venettä kunnes yhtä ylväästi sukeltaa kohti virran syvyyksiä.

Päätin lähteä syömään ja unohtaa edellisen, matkalla nostin kaksi katiskaa ylös jotka pursusivat ahvenia. Olin luvannut tuoda hyvälle ystävälleni Nikolai Ylirodulle ahvenia tuliaisena ja tämän lupauksen myös pidän.

Seuraavan kerran olin yksin kalassa torstaina, taktiikaksi valitsin saman virran reunan nyt hieman alempana ja ankkurilla paikalla pysyen. Syötiksi laitoin noin 15cm särjen. Samaan tapaan heitin virityksen virtaan, näin saan täyn pyörimään virrassa ja siitä kohti "ottipaikkaa" joka löytyy syvän ja matalan reunalta noin 3m syvyydestä. Tai näin ainakin oli edellisellä kerralla.

Kuin taikaistuska koho katosi ennustamassani paikassa, taas alkoi rauhallinen odotus. Mielessä pyöri ennätyskalan karkuuttaminen, mitä voisin tehdä toisin jos vastaavanlainen mörkö nappaisi kiinni...

Tätä mietin odotellessa vastaiskun tekemistä, samalla ilmestyi vastarannan mökkiläisen näköpiiriin veneellään. Nyt on vastaiskun aika, tunnen välittömästi että kyseessä ei ole ihan pieni kala. Tunnen punotun siiman välityksellä voimakkaita iskuja, mahtaa kalaa harmittaa kun päätti sämän särjen napata aamupalakseen. Väsytys kestää noin viisi minuutti ja kaikki on ohi yhtä nopeasti, kala nousee haaviin ja siitä veneen pohjalle. Peruke uppoo noin 3kg hauen hampaiden välistä kohti kurkun syvyyksiä.



Vähän lohtua eilisestä, papin aamen, koukut irti, uusi syötti ja pyyntiin takaisin. Edellisen tärpin tapaan melkein samassa paikassa viedään kohoa, tämän tunnen jo heti pienemmäksi. Kala on terhakka noin 1,5kg hauki jonka saan nopeasti veneeseen, sama tuomio kuin edelliselle ja odottamaan fileointia. Tässä vaiheessa ruokakutsu kaikui puhelimen välityksellä rakkaalta vaimoltani. Siis syömään.

Illalla lähdin vaimoni veljen Jaskan kanssa kalalle samoille paikoille, taktiikkana sama kuin aamulla. Kuitenkin nyt hauet loistivat poissaolollaan vaikka kiersimme kauempiakin paikkoja. Loppureissusta rupesimme ronkkimaan rantoja uistimilla ja alkoi tapahtumia puikkareiden kanssa näkymään. Tämä ei kuitenkaan pitkää kiinnostanut ja päätimme lähteä kotia kohti.

Perjantai aamuna oli viimeinen päivä kalastamiseen, huomenna olisi perseenpuudutus reissu kohti kotia edessä.

Aamukahvit nassuun pari leipäpalasta ja menoksi. Mankasta soimaan Iron Maiden ja tallapohjaan kohti Koitajoen pikataivalta. Fiilis oli hyvä edellispäivän saaliista ja komeista kotiin vietävistä fileista johtuen. Pilviä alkoi kertyä taivaanrantaan ja luvassa olikin ennustuksien mukaan ukkoskuuroja. No ulkoiluasusteeni pitäisi kestää sadetta. Pelipaikaksi otin edellisten reissujen tapaan virran reunan jonne parkkeerasin veneen. Aloitin täkyjen onkimisen, seipi, seipi, seipi, isompi seipi... tässä vaiheessa heräsi ajatus jospa olisi mahdollista saada SE-seipi.

Soitinkin asiasta Jussi T. Pennaselle Rkti:lään ja himo kalastajainfotietopankille Olli Varhimolle. Rajana Olli piti 150g, Jussi noin 22cm. Puheluiden lopettamisen jälkeen huomasin kuinka seipillä varustettua täkyonkea pompoteltiin 40m päässä. Otin kalan muista erilleen ja odotin innolla punnitsemista ja mittaamista.

Tiptap, alkoi parit pisarat ropista pukuni pinnalle... samassa vastarannan mökin rannalle ilmestyi vierailulle tulevaa porukkaa katsomaan kuinka hullu Stadilainen kalastelee vesisateessa, nyt nimittäin taivas repesi kunnolla ja vettä tuli kuin... en viitsi sanoa edesmenneen mummoni nimeä tässä yhteydessä.

Vastaiskun jälkeen käynnistin jälleen puntarini, yli pari kiloihin on varmasti, ehkä jopa kolme, kala ei kuitenkaan taistellut ihan hirveästi, veti kyllä voimalla mutta muuten aika vaisu. Vasta veneen vieressä alkoi kunnon taistelu, veneen alle, pois virtaan ja takaisin. Tulos oli kuitenkin jo selvillä minulle, tätä kalaa en aio menettää, enkä menettänytkään. Haavi alas, ylös ja ilmaan! (Vastarannalla oli perhokalastaja).

Nyt oli mielestä haihtunut sen suuren menetys, ei tämä samaa kaliiberia ollut mutta kaunis kuitenkin. Veneen pohjalla hengitteli viimeisiään noin 5kg hauki pulleineen mahoineen.

Täytyy sanoa että täkyonginnasta on puhuttu saalisvarmana ja saaliskoon suurentavana pyyntitapana, näin näyttää myös olevan. Meikäläistä viedään kohti täkyonginnan syvempiä saloja kuin kohoa virrassa.

Suositut tekstit