27.7.2009

Longinojan talkoot takana


Mikä vetää ihmisiä kantamaan kiviä kymmenen tuntia putkeen puroon. Jälleen sunnuntaina oli hienoa huomata kuinka meitä "hulluja" on muitakin kuin me muutamat asiaan vihkiintyneet.

Itsemurhaksi kutsuttujen kivikasojen (170 tonnia) kimppuun saapui sunnuntaina viitisentoista henkeä. Näiden ihmisten ansiosta puron jo kunnostettu alue sai kaipaamaansa uudistusta.

Pätkistä tuli jokaisesta tekijänsä ja tiiminsä näköinen. Oma alueeni sijaitsi kunnostamattoman alueen alapuolella. Kunnostetun alueen suurimpia ongelmia on ollut soraikkojen liikkuminen ja penkkojen sortuminen. Nämä kaksi olivatkin talkoiden pääasiallinen kunnostuskohde ja samalla tehtiin myös puuttuvia poikaskivikkoja.

Otin tavoitteekseni tehdä alueelle monipuolista elinympäristöä kaloille. Markon tiputtamat suuret kivet kuitenkin määräsivät tahdin ja niiden mukaan aloitin alueen toteuttamisen.

Alueelta löytyi ennen sunnuntaita vain yksi kutusosoraikko jossa siinäkään ei olla syksyisin jostain syystä kudettu. Nyt alueella on tuon soraikon lisäksi pari muuta laajaa sorakenttään.

Tekijä tiimini kasvoi hiljalleen Markon, Mikon ja hänen poikansa myötä neljään. Ensimmäiset kaksi sora / kivikasaa meni puroon helposti ja vasta kolmannen kohdalla alkoi tuntumaan jossain. Lopulta kun laitoimme hanskat pussiin kello näytti puolta seitsemää... takana oli itselläni ja muutamalla muulla noin 10 tunnin punttistreenit.

Tekemisen vaikutukset oli heti nähtävissä, hiljalleen kun yläpuolinen suvanto alkoi täyttyä pystyimme toteamaan nostaneemme vedenpintaa noin 20 senttiä.

Aatu ja Jp puuhasivat omista kohdistaan upean näköisiä. Kohtien ongelmat on nyt ratkaistu ja odotellaan syksyn kutukarkeloita. Muut tiimit tukivat penkkoja kivellä ja soralla ja nyt jännätään paljonko ensimmäiset tulvat vie mukanaan ja miltä ne näyttävät sen jälkeen. Muutenkin odotan innolla ensimmäisiä kunnon sateita jolloin näkee miltä alueet näyttävät korkaemmalla vedellä.

Kiitoksia itseni ja Longinojan kalojen puolesta hienosta työstä jälleen kerran. Ilman teitä nuo "itsemurha" kasat olisivat vieläkin odottamassa Willen (traktorin) kauhan kohtaloa.

Muodonmuutos (Alla ja oikealla jälkeen)



Aatun toteuttama pätkä



Meikäläisen pätkän alaosaa

Aatun kuvia kannattaa käydä vilkaisemassa... Kuviin

25.7.2009

Skessille maukasta tukea


Täysin vapaaehtoisten pyörittämä Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura sai mukavan tukijan kun marja -ja vihannestukku Mr. Fruit lähti tukemaan toimintaa.

Tukimuoto on talkoolaisten mieleen ja tästä eteenpäin tapahtumissa missä Skes on järjestäjänä on myös tuoreita hedelmiä -ja vihanneksia tarjolla. Ensimmäisen kerran maukkaita talkooeväitä pääsee maistelemaan 26.7. klo 10 alkavissa Longinojan perinteisissä kunnostustalkoissa.

23.7.2009

Kuume kasvaa

Kunnostamatonta aluetta kivikuorman jälkeen.

Tänään torstaina 22.7 tuli loput kivimateriaalit sunnuntaina talkoiluun. Kaikkiaan kiveä on nyt puron varrella 170t joista noin 40t on jo purossa paikoillaan maisemakivien muodossa.

Alue jota kunnostamme on suurilta osin vuoden 2006 loppupuolella Suomen ympäristökeskuksen kunnostamaa pätkää. Alue kärsii kuitenkin suurelta osin soraikkojen liikkumisesta ja tietynlaisen väliköön kiven puuttumisesta uomasta. Näiden lisäksi yksi suurimmista ongelmista on alueella olevien jyrkkien penkkojen eroosio.

Kuvia alueelta

Tämän alueen lisäksi tehdään täysin uusi kohta ennen kehä 1 alitusta. Alue on kaloille jo nykyisellään toimiva jokseenkin hieman eloton. Alueelle on tarkoitus luoda hieman pidempi ja kivisempi kiivasvirtaisempi alue ennen mietoa virtaa.

Kuvia alueelta

Olo on kuin pikkupojalla joka odottelee jouluaaton lahjashowta. Pakko tutkia kuvastosta mitä kaikkea sitä voisikaan säkissä olla, miettiä miten sitä mahtaa nukkua vielä ne raskaat kolme yötä. Pyörittelen mielessä aluetta ympäri, tutkailen valokuvia ja mietin miltä paikat näyttää eri vedenkorkeuksilla. Yritän luoda palapelin osaset valmiiksi odottamaan sunnuntaita jolloin ainoastaan toteutetaan muistista visio.

Lopulta mielessä näkyykin vain tulevaisuus ja ne syksyiset kutukarkelot uusilla soraikoilla, kesä illan hämärtyminen ja tuikit joita iloiset alueen asukit esittevät kuin kiitoksena talkoolaisille hienosta työstä.


Tuikki tämän vuoden toukokuussa kunnostetulta alueelta.

21.7.2009

Longinojalla talkoillaan jälleen


Helsingin kaupungin rakennusviraston puroprojektissa traktoria ajava Marko Kukkonen oli saannut toimia Tomi Silanderin sijaisena kivimateriaalin toimittamisessa Longinojan talkoisiin.

Tiistai aamuna aloitettiin varastosta kivien roudaus ja ensimmäiseksi tulikin suurimmat "maisemakivet". Nämä järkäleet tiputettiin suoraan paikoilleen (lue: siihen minne ne meni). Markon taidot joutuivat koetukselle kun puikkelehtiminen tiuhan koivuin merkatun radan oli edessä, hienosti hän sen suoritti kuitenkin välttäen suurimmat tuhot.

Muu talkoissa tarvittava kivimateriaali saadaan Markon avustuksella uoman rannoille jolloin suurenkaan määrän siirtäminen uomaan ei kauaa kestä.

Talkoos siis tulevana sunnuntaina 26.7 klo 10-> Mukaan reipasta talkoohenkeä ja sään mukaiset varustukset. Ilmoittautuminen juha.salonen(at)skes.org, 050 594 9998 tai kommettina tähän viestiin.


Näytä Longinojan talkoot 26.7.09 klo 10 suuremmalla kartalla

13.7.2009

Sisäänajo


Autot sun muut moottorilla käyvät vekottimet vaativat sisäänajon, itse tein sellaisen uusille kengilleni. Olen sellainen ihminen joka panostaa kenkiin kerran pari vuodessa, yleensä ne kengät joita käytän eniten kestää max pari vuotta... katotaan mitä nämä kestää. Edelliset Niken lenkkarit kesti pari vuotta ja nyt niiden aika jätti pohjallisten katoamisen myötä.

Uudet kengät tuli hankittu Prismasta alesta. Jalkaan eksyin Adidaksen Gore-Tex Flint Low CP lenkkarit. Harvoin on kengät istuneet ensimmäisen päivän jälkeen jalkaan niin hyvin kuin nämä popot. Aamusta asti märät sukat jalassa kulkeneena kengät muotoitui purojen varsia tallustaessa muotoonsa ja nyt ne on kuin luotu jalkoihini.

Mitä sisaanajo vaati, märät sukat, hieman pludausta mutavellissä ja tietysti tarpeeksi kilometrejä monipuolisessa maastossa.

Linkki popoihin

12.7.2009

Toinenlainen tapa viettää synttäreitä


Jonkun kaipaama skootteri löytynee tästä purosta.

Vantaan kaupungin pienvesiselvitys oli jäännyt hieman vajavaiseksi kalastotietojen osalta ja Skes ry päätti hieman täydentää tietoja pienellä kalastuspäivä tempauksella. Kalamaratonista tutuille porukoille lähetettiin kutsut tulla selvittämään Vantaan vesien kalastoa.

Oman tiimini kasasin purokalastukseen erikoistuneista Ari Virtasesta ja Aatu Oikarisesta. Työnjako oli selvä, minä kelaongella, Ari virvelillä ja Aatu perholla. Tällä tiimillä käytiin suurin osa kohteista läpi.

Lauantai aamuna nukuin historiallisesti ohi kellon soiton ja heräsinkin Aatun soittoon 5.30. Edellisenä iltana olimme sopineet tapaamisen Korson s-marketin parkkipaikalle kuudeksi.

Siemailin parkkiksella autossa istuen termarista pikaisesti keitettyä kahvia sen minkä pystyin... oli h.vetin pahaa. No ensimmäisenä paikalle saapui flunssan kanssa viikon tapellut Ari. Hetken päästä katsoimme kuinka punavalkopipoinen skeittari kiisi hirveää vauhtia kohti asemaa, Aatuhan se oli menossa uudelle s-marketille.

Ensimmäinen kohteemme oli paikka jossa tiesimme aikoinaan tapahtuneista taimenistutuksista, tavoitteemme olikin saada havaintoa taimenista ja myös muusta kalastosta.

Ensimmäinen etappi oli epätoivoista kalastamista, päätimmekin Aatun kanssa jatkaa matkaa autolla alavirtaan seuraavalle sillalle ja ilmoitin asiasta Arille joka päätti taapertaa läpi ryteikön.

Seuraavan sillan rumpu tuottikin odotetun tuloksen. Ensimmäinen taimen oli haavittu ja tarkistuksessa selvisi että se on rasvaeväleikattu 2-vuotias istari.

Kalastaminen purolla vaatii hermoja.

Samalla kävimme eri kalastusmuotojen välistä kilpailua, parhaat paikat annoin suosiolla perho -ja virvelillä kalastaville. Itse sain ensimmäisen tärpin vasta puron puolenvälin paikoilla jolloin kosken alapuolella kävi joku tukistamassa kärpäsentoukkaa. Samalla paikalle saapui Aatu ja annoin koordinaatit ja ei hetkeäkään kun kaunis luonnonkudusta peräisin oleva taimen oli haavissa kuvattavana.
Rasvaeväleikatut taimenet on Vantaanjokeen istutettuja, silti erittäin kaunis kala.

Ojaksi nimetty puro antoi meille yhteensä 2 rasvaevällistä ja 3 rasvaevätöntä taimenta, lukuisia särkiä ja salakkoita. Kalastaminen tällaisessa paikassa syö hermoja, jatkuvaa rämpimistä märässä ruohikossa sopivia paikkoja etsien. Tosin anti ja tieto jonka saimme oli koko vaivan arvoinen.

Saalis:

Onki: 1, taimen, useita särkiä ja salakoita
Perho: 3 taimen
Virveli: 1 taimen

Seuraava paikkamme oli nimetty "Mustikkasuonojaksi", tämä hieno pieni puro puikkelehtii ylästön omakotialueen keskellä kohti Vantaanjokea jossa se laskee Pitkäkosken alapuolelle. Puron vesi oli viileää, pohja soraa/hiekkaa, lampareissa uiskenteli katkoja, kaloja ei tavoitettu. Yksi havainto saatiin kun Aatu säikytti noin 10cm kalan puron toisessa haarassa.

Matkamme jatkui kohti Varistonojaa, tätä paikkaa olin käynnyt aikoinaan ihailemassa kun vaimoni oli läheisessä Eurokankaassa töissä. Kohteeksi otimme puistoon padotun lammen, taas on maisemarkkitehtien märkäuni ollut vauhdissa kun pato/koski oli tehty niin että vettä virtasi pieni liru kivien keskellä noin 4m leveässä uomassa. Lammesta tuli saaliiksi ärhäköitä särkiä, toinen joukkue oli saannut lisäksi ahvenen.

Saalis:

Onki: 1, särkiä
Perho: tärppejä
Virveli: tyhjää

Sovimme puhelimitse Siloneulan sakin kanssa seuraavaksi kohteeksi "Vetokangaksen lammen". Lampi sijaitsee Kaivokselan teollisuusalueen ja Vantaanjoen välille jäävällä pätkällä. Lampi taitaa saada vetensä pohjavedestä, kirkas lähes väritön vesi houkutteli koittamaan nouseeko saalista. Aluksi sain kalastaa yksin onkineni seuranani vain yksi auringonpalvoja.



Kun Ari oli saannut siimasotkunsa selville ja saapui rantaan sai palvoja tarpeekseen ja häippäisi. Taisi olla kaksi raavasta kalalle haisevaa miestä liikaa vähäpukeiselle naiselle. Samalla Siloneulan hemmot laskeutuivat toiselle puolelle lampea ja alkoivat viskoa haukivieheitään, ei hetkeäkään kun ensimmäinen hauki kontakti oli otettu ja samalla Ari huuteleli että hauki tuli. Pieni tumppi noin 30cm roikkui siiman päässä Rapalan Coundown 4cm poskipielessä. Tämä riitti meille, jatkoimme matkaa kohti uusia seikkailuja.


Saalis:

Onki: bongattu heinätavi poikue ja auringonpalvoja
Perho: sukkia vaihtamassa kotona
Virveli: hauki



"Kirkonkylänoja" laskee Kehä 3:mosen ali Keravanjokeen Koivuhaan teollisuusalueen halki. Hienosti on puro pitänyt pintansa alueella jonka rakennuspaine on suuri. Aloitimme kalastuksen Kuriititien sillalta, minä lähdin alavirtaan, Ari ylävirtaan. Heti ensimmäisessä montussa oli pieniä särkiä ja salakoita parvi, laji bongot ylös ja matkaa jatkamaan.

Noin sadan metrin matkalla ennen kehän alitusta oli useita satoja särkiä ja salakoita parvissa uiskentelemassa, välillä näkyi pieniä hauen tumppeja ruovikoiden suojissa odottamassa sopivaa hetkeä iskeä. Alimman mutkan syvänteestä karkuutin suurehkon särkikalan, taisi koon 22 numeron koukku olla syynä siihen.

Aatu oli saapunut paikalle ja soitto kertoi taimenhavainnosta purossa, menin katsomaan ja näinhän siinä putken päässä oli taimen syömässä hyönteisiä virrasta.



Matkamme jatkui puroa ylemmäs, yllätys oli melkoinen kun rämmimme läpi ryteikköjen puron rannalle. Syvässä uomassa kulki todella hieno puro, luonnonsoraikkoja, paljon puuainesta uomassa hienoa aluetta taimenien elellä. Upeimpia paikkoja oli tämän pätkän ylimmät osat, noin 200m pitkä koski joka puikkelehti isojen kivien välissä ylittäen sorapenkkoja. Pahaa teki katsoa rekkaparkin kohdalla rantaa, roskia, kaljatölkkejä yms paskaa varmaan vaan viskottuna nupista pois siivouksen yhteydessä.

Tässä purossa on potentiaalia tulla yhdeksi monista taimenen elin -ja lisääntymispuroiksi Vantaana alueella ja taitaa olla että se on jo nykyisellään sellainen.


Saalis:

Onki: useita särkiä ja salakoita
Perho: valokuvattu taimen
Virveli: tyhjää

Kotinurkille suunnistimme seuraavaksi, koukkasimme Mari-Anna Närhen ja Antero Virkkusen kyytiin ja painuimme meille kahvitauolle. Tauon jälkeen joukkoomme liittyi vielä Emma Laine. Suunnistimme Krapuojalle erikohtiin kalalle. Yllätys oli melkoinen kun paikallinen mansikkapaikan pitäjä ei pitänyt kävelystämme hänen pellon reunalla vaan tuli kertomaan kuinka pilaamme hänen elinkeinomme että menkääpäs toiselle puolelle puroa. Totesin pojille, nyt mennään että tää kohta oli tässä :)

Ajoimme seuraavalle rummulle ja kokeilimme onnistuuko kalastaminen, Ari uitteli vaappua putkeen ja saikin pari ahven tärppiä muiden heittäessä tyhjää.


Antero Virkkusen saama mahdollinen se-seipi.

Liityimme alempana Mari-Annan sakkiin ja saimmekin huomata kuinka mahdollisesti se-seipi oli nostettu rannalle. Itse sain kohdasta vain salakoita ja särkiä. Viimeinen kohde listalla oli Gumböleträsk, katsoin että polku kulkisi perille Porvoonmoottoritien seisakkeelta, näimpä lähdimme suunnistamaan sinne.



Saalis:

Onki: useita särkiä ja salakoita
Perho: tyhjää
Virveli: ahven tärppi

Seisakkeelta matka kohti lampea oli mielenkiintoinen. Mitä lie vaakapystymamboa rekkamiehet harrastaneet keskenään, kortsupaketteja, liukuvoidetta yms tavaraa metsä täynä. Paikka taitaa olla oikein putkenrassaajien vakiopysäkki ennen satamaan saapumista. Mitähän Helsinkiin saapuva matkailija ajattelee kun kuuntelee yön pimeinä tunteina luontoääniä metsän uumenista opastinkartasta majapaikallensa ajoreittiä miettien.

Reitti metsän läpi meni joutuisasti ja saavuimmekin lutakolle joka on Gumböle träskin alapuolella. Totesimme rannalla ollessamme että taidetaankin tästä lähteä Honkaluotoon, umpeenkasvanut seisova vesi ei napannut kuten ei onkeenikaan joka lillui noin 5minuuttia ainoassa kohdassa jossa edes pystyi onkimaan.

Toinen joukkoe kertoi honkiksessa käyneensä juuri tuolla Gumböle träskillä... heidän nimensä oli paikalle Skämbäck träsk, kuulemma sieltä tuli ruutanan lisäksi helvetisti kusiaisia ja turhaa taapertamista eksymisen muodossa useita kilometrejä. Tätä tuskaa oli hyvä lievittää miestäväkevämmällä.



Saalis:

Onki: X x tyhjä kortsupaketti
Perho: tajusi jättää väliin
Virveli: ...



Päivä oli todella hieno, oli kiva tavata jälleen Km-porukoita ja rupatella kuulumisia. Näki hengestä joka nuotiolla istuskellessa oli että tämä ei varmastikaan ole viimeinen tempaus tämän vuoden puolella.

Kalastimme päivän aikana 67 kohteesta 53 jota voi pitää loistavana suorituksena. Näistä kohteista 19 oli merkitty kohteiksi joiden kalastosta ei ole tietoa ja mistä kalasjat saivat saalista. Kohteista oli rajattu lisäksi pois sellaiset joista tiedettiin olevan ennalta paljon tutkimustietoa.


Päivän lajilistaa:


Ahven, särki, salakka, kolmipiikki, kymmenpiikki, seipi, taimen, hauki, suutari, törö, turpa, ruutana, sorva ja lahna.

4.7.2009

Longinoja taas entistä ehommaksi



Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura SKES ry järjestää yhdessä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) Malmilla virtaavalla Longinojalla purokunnostustalkoot 26.7.09. Longinoja on SKES:n Taimentiimin pitkäaikaisin ja kaikin puolin läheisin kunnostuskohde.

Syke on tehnyt perustyötä Longinojan nyt kunnostettavalla alueella on vuonna 2006, mutta alueen suurin ongelma on suurista virtaamavaihteluista johtuva eroosio ja soraikkojen liikkuminen.

Talkoiden tavoitteena on suojata sortuvia penkkoja kiviaineksella sekä tuoda lisää soraa jo tehtyjen soraikkojen paikoille. Tämän lisäksi tehdään Ykköskehän yläpuoliselle pätkälle monipuolisempaa elinaluetta alueen kaloille.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto on järjestänyt yli 100 tonnia kiviainesta talkoita varten puron varteen.

Talkooalue sijaitsee ylävirtaan Ykköskehästä noin 100 metriä. Paikalle pääsee kätevästi julkisilla, junilla Pukinmäen asemalle ja busseilla, jotka tulevat Malmille tai Pukinmäkeen. Lisätietoa ja ilmoittautuminen juha.salonen@skes.fi tai 050 594 9998.

Suositut tekstit