8.8.2009

Sur, sur, sur, sur, sur...

Joskus aikoinaan olin innokas uistelija ja varsinkin kesäisin kaverin mökillä tuli pelkästään uisteltua. Nyt kun se on Koitajoella mahdollista niin pitäähän sitäkin kokeilla. Lähdimme perjantai iltana puoli seitsemän aikoihin Jaskan kanssa seilaamaan kohti alavirrassa olevaa tekojärveä.

Tavoite kalaksi asetimme kuhan, perään laitoin hyviksi kuhavieheiksi todetut Rapalan Shad rapin, Stormin syvänne vaapun ja potkurivirtaan rapalan Originalin värissä ambulanssi. Tällä kolmikolla vedettiin pitkän matkaa saamatta tärpin tärppiä, tosiasia on että koko viiden tunnin uistelun aikana saatiin ainoa tärppi varsinaisella uistelureissulla nilsmasteriin jolla olen jo muutaman hauen reissuilla saannut.

Päädyttiinkin heittelemään rantojen lumppeikkoja läpi ja kun tähän ryhtyy tietää sen mikä on lopputulos... Tekojärven rannoilta saatiin pari haukea ja useita tärppejä, mielenkiintoisin oli kun hauki kävi ekaksi Jaskan MS:n perässä ja heti kun tiputin veneen vieressä omani taisi sama hauki napata sen suoraan suuhunsa.

Olimme tankanneet veneen ennen lähtöä ja toivoimme että polttoainetta riittää takaisin Kangaskoskelle. Matkaa koskelta tekojärvelle on varmaankin kolmisen kilometriä. Kun auringon viime säteet valaisi joen rannan puita kuului pruut... ja moottori sammui, bensa oli loppunut. Loppumista edelsi tekojärven kiertäminen rantoja pitkin eli ajallisesti noin 4 tunnin yhtämittainen uistelu.

Aurinko oli painumassa vaarojen taakse ja toisella puolella jokea kuu alkoi nousta vaarojen takaa. Suon rantaan alkoi hiljalleen nousemaan taian omainen usva ja kurkien yöpuulle toivotukset yli lentävien tuulihaukkojen kiljahduksien kera kertoivat yöajan saapuvan pian. Tunnelma oli hieno, täysin tyyni vedenpinta, hiljalleen soudellen ja nauttien.



Jaska hyppäsi soutajan paikalle ja minä virittelin pintauintiset vaaput jokaiseen vapaan. Soudettiin lumpeikkojen tuntumassa kaiun näyttäessä paria metriä. Härkävaaraa ennen päätin kokeilla "epätodennäköisintä" kuhaviehettä, laitoin Hot'n totin, pienen liilamasen kultaselkäisen vaapun. Päätimme oikaista matalan niemen halki ja samalla heitellen lumpeikoita ja kun kelasin vapoja ylös oli tässä joukkomme pienimmässä vaapussa komea kuha.



Hymy oli herkässä kun koko ilta vedetty tyhjää ja sitten läpällä heitetty uistin nappasi saaliin.

Epäilisin että syitä saaliittomuuteemme oli kaksi, ensimmäinen syy oli tyhjäkäymätön moottori jolloin uistelunopeutemme oli liian suuri. Toinen oli liian suuret, edelliselläkin kerralla kun oltiin uistelemassa valitsi kuha vetämistämme viehestä pienimmän.

Paluu venerantaan meni lumpeikkoja heitellen ja haukia kiusaillen.

Sekaisin laskuista: Saalis kuha, haukia

Hurrissoo...


Aamulla sateli, kuten satoi koko edellisen päivän. Olen päättänyt ottaa suunnan vesille heti kun keli on hetken aikaa selvempi eikä vettä tiputa. Tämä tapahtui vasta puolenpäivän maissa.

Jos edellisellä reissulla olin saannut elämäni väsytykset niin nyt sain elämäni tärpin. Vaikka hauki ei ollut kiloa suurempi niin tärppi oli sitäkin hienompi. Täkyonkimisen lomassa heittelin viereisen lumpeikon läpi Minnow Spoonilla ja ei aikaakaan kun 5 haukea oli käynnyt näyttäytymässä. Kuudes hauki tekikin sitten jotain todella ikimuistoista, pinnalla pomppiva viehe on ennenkin aiheuttanut hienoja perässä pyörähdyksiä mutta tämä päättikin hypävä uistimeen alhaalta päin nousten noin puoli metriä kokonaisuudessaan ilmaan. Väsytys itsessään oli helppoa ja innostuin ottamaan pari kuvaa kalasta uistin suussa.

Tämän tärpin jälkeen sain täkyonkeen tärpin ja kalan ylös joka osoittautui noin 1.5kg haueksi. Kala oli onneksi sen verran huonosti kiinni että sain sen vapautettua takaisin kasvamaan. Täkyonginnassa saaliit vetävät syötit yleensä niin syvälle ettei sitä saa ilman väkivaltaa pois sieltä, tämä hauki oli poikkeustapaus.

Vihdoinkin on moottori Koijalla olevassa veneessä hapessa ja pääsee muuallekin jokivarteen kalalle. Käytiin eilen vaimoni isän Reinon kanssa hieman uistelemassa pikaisesti samalla kun Reino kävi kattomassa löytyykö Härkävaarasta mustikoita.

Menomatkalla vedettiin perässä kahta uistinta ja ei aikaakaan kun toisen päässä sätki noin 40cm kuha. Kala näytti pirun pieneltä ja laskettiin se takaisin jatkamaan kasvuaan.

Härkävaaraan rantautumisen jälkeen istuin ja nautin tyynen puolen kelistä, aurinko paisteli ja linnut lauleskeli. Hetken nautiskelun jälkeen tempaisin Minnow Spoonin lumpeikkoon ja ei aikaakaan kun 5 haukea oli käynnyt veneen sisäpuolella.

Reino palasi marjasta tyhjin käsin ja jatkettiin uistelua Kangaskosken yli "kanavan" puolelle. Kanava on aikoinaan suoristettu räjkäyttämällä kangas, vanha uoma kiertää kohdassa mutkan ja kanavan tekemisestä johtuen siihen on muodostunut saari.

Tiesipä Reino tarkasti missä kohtaa nappaa, tulimme Pajupuron suulle ja jarru rääkäisi. Laiskan oloinen kala oli tarttunut vieheeseen ja oli tulossa helposti ylös veneeseen. Kala sai kuitenkin jonkin hirveän spurtin ja vaikka jarru oli sopivalla irtosi se koukusta. Kalaa emme nähneet sen koommin, olikohan isompi kuha vai joku pienempi hauki.

Enempää tärppejä emme saanneet ja suunnistimmekin bensan loppumisen takia kohti rantaa. Paikallislehdessä oli tällä viikolla kuva 6.8kg kuhasta joka oli tullut kanavasta alavirtaan noin parin kilsan päästä, samainen uisteluporukka oli saanut myös 10.6 kg hauen.

Rannalle paluun jälkeen lähdetään takaisin Tokrikselle, olen päättänyt lähteä uudestaan vesille ja Reinolla onkin sopivasta muutama litra valmista bensaa törpössä. Pikainen ruokailu, evästä taskuun ja menoksi. Tällä kertaa olen päättänyt ottaa kaikuluotaimen mukaan ja katsoa mitä se näyttää.

Kaiku näyttääkin heti Kangaskosken alapuolella kalaa olevan tuhottomasti, uistimet eivät vaan niille kelpaa. Uistelenkin pyörimään kanavan saarta ympäri. Saaren tuntumassa on "monttu" jonka pitäisi olla noin 30m syvä, syvimmät kohdat mitkä löydän ovat vain 15m. Löytämäni montun reinoilta kaiku löytää kaloja hirveitä parvia ja vaikka uistimeni menevät sopivissa syvyyksissä eivät vapojen kärjet nyökkää tärppien merkiksi.

Jatkan matkaa ylävirtaan ja ihailen karun kaunista luontoa. Rannoilla on pystyyn kuolleita koivuja, pensaikkoja kaikkialla näkyy lumpeita ja kaislikoita taustamaisemaa maalailee varjojen muodot. Välillä fiilistelyn keskeyttää pinnassa käyvä kala, yksi hieno tapahtuma oli kun veneen vieressä kävi parin kilon säyne nappaamassa pinnasta hyönteisen näyttäen päänsä kokonaisuudessaan.

Paluumatkaa kohti rantaa auringonlasku maalasi taivaan tuhansin eri värisävyin, maalauksellinen maisema ikuistui mieleen ja en malttanut edes kaivaa kameraa esille ja nautinkin vain hetkestä. Mielikuvitus laukkaamaan, kerron nyt taulun osiot: Etualalla auringon taitelema hiljalleen aaltoileva vesi, alareunassa suomaisemaa jota horisontissa mustat vaarat reunustaa, taivas alkaa vaarojen takaa vaalean sinisenä liukuen hiljalleen kohti oranssin punaista. Taivaalla vasemmassa reunassa synkkiä pilviä, oikealla muutama haituva.

No ehkä seuraavalla kerralla otan sen valokuvan teidän lukijoiden iloksi :D

Päivä 3, reissut 1, 2, 3: Saalis: Haukia, Kuha n.0,5kg ahvenia, säyneitä ja särkiä

2.8.2009

Koitajoen koitos


Aamulla päätin suunnistaa jälleen Kangaskosken alapuolelle ongelle. Reissulla sain hyvin kontakteja kaloihin, pari haukea kävi moikkaamassa täkyä kelauvaiheessa ja lopulta ainut saalis jonka sain oli noin 300g ahven. Haukia on siis kosken alapuolella, jostain syystä ne eivät ole vielä täkyjäni kelpuuttaneet... Ahvenelle kelpasi noin 5cm särki aamupalaksi. Paluumatkalla tyhjensin katiskat jossa oli toistakymmenta ahventa lisää, katiskoja nostaessa alkoi yläpuolle ilmestyneestä tummasta pilvestä satamaan vettä kuin...



Kun mieli vetää vesille ei sitä mikään estä. Olimme sopineet vaimoni veljen kanssa lähtevämme kalalle yhdeksän aikoihin illalla, kello raksutti vasta kuutta. Töllön kattominen ei hirveästi kiihottanut ja päätinkin hypätä autoon ja suunnistaa Koitajokea hieman ylöspäin kohti Koveroisten koskea. Tämä koski on oikeasti jo kosken näköinen, tosin senkin perustana on säännöstelyä varten tehty pohjapato.

Heittelin aikani niskalla ja koskessa jigiä kunnes se rupesi kyllästyttämään ja päätinkin lähteä kosken alapuolelle kokeilemaan täyllä. Kävelin rantaa pitkin kunnes löysin kohdan jossa oli sen verran avaraa että heittäminen onnistui helposti. Roskien määrästä näki että joku muukin käy paikalla kalassa, tyhjiä oluttölkkejä, roskia yms muuta perus paskaa oli ympäriinsä.

Laitoin syöttiongen valmiiksi ja avot, kun siima upposi veteen oli särki jo kuivilla. Heitin täyn virtaan ja istuskelin kivellä, joku kävi heti ensimmäisellä laskulla kurkkaamassa ja koho sukelsi hetkeksi, ei kuitenkaan kelvannut ja päätin kelata ongen ylös.

Heitän käytetyn särjen rapujen ruaksi rannalle kun samassa pinnassa möyrähtää joku syömässä särjen. Ongin nopeasti uuden ja nostan kohon metriin, heitän ruohikon eteen ja jään odottamaan.

Hienoin hetki täkyonginnassa on se kun koho pompahtaa pari kertaa, tässä vaiheessa saalis ottaa täyn suuhun. Seuraavaksi koho sukeltaa hieman jolloin syöttiä viedään hieman parempaan kohtaan, lopuksi saalis kääntää syötin suussaan ja lähtee viemään sitä. Tässä vaiheessa koho yleensä on kokonaan veden alla, tässä vaiheessa on hyvä tarkistaa jarru, ottaa haavi valmiiksi ja valmistautua vastaiskun tekemiseen. Näin tein, kunnes muistin että jätin haavin veneeseen Kangaskosken alapuolelle.



Onhan noita kaloja ennenkin niskasta kuiville nostettu. Vastaiskun jälkeen kala sai hirveät raivarit, alkoi taistelu joka loppuen lopuksi kesti kymmenkunta minuuttia. Taistelu oli yksi parhaimmista mitä olen ikinä kalojen kanssa otellut. Yritän nostaa kalaa rannalle, se saa sätkyt ja koho sukeltaa jälleen, tätä kissahiirileikkiä jatkui tuon kymmenen minuuttia kunnes 2.3kg hauki antautui niskasta rannalle nostettavaksi. Koskessa asuskelevat pienetkin hauet saavat hirveitä taisteluita aikaiseksi, tämäkin pisti nätisti hanttiin kunnes antautui ja pääsi matkalle kohti savustuspönttöä.

Kello läheni yhdeksää ja päätin suunnistaa takaisin Tokrajärvelle jonne Jaska olikin saapunut, pakkasimme kamat ja söimme palasta kunnes suunnistimme Kangaskosken alapuolelle kuhaa tavoittelemaan.

Ongimme muutaman särjen ämpäriin ennen menoa ylemmäksi virran reunaan. Fiilistelimme chillaillen ja katselen kun koho uiskenteli virrassa, välillä Jaska innostui heittämään Minnow Spoonia joka on Koitajoen perusottiviehe hauille. Nyt kävi kuitenkin niin että noin puolen kilon kuha innostui vieheestä niin että nappasi siihen kiinni ja pääsi kuvattavaksi ennen takaisin laskua.



Itse nyin tyhjää täyllä ja nautinkin hiljaisuudesta viileän Karhun maku seurana. Hieno tunne oli olla joella kun pimeys valtasi luonnon ja hiljalleen tuli täysin hiljaista. Ainoat äänet jotka kuuluivat oli hyttysten iniä korvan juuressa ja mielessä siintävä kelanjarrun rääkäisy. Tuota rääkäisyä ei kuitenkaan kuulunut parin tunnin kalastuksen aikana ja päätimmekin lähteä nukkumaan, näyttihän kellokin jo yli yhtätoista.

Matkalla kohti venevalkamaa kävi meitä morjestamassa pinnan tuntumassa uiskenteleva parin kilon kuha, tämä rauhallinen yksilö kertoi olemassa olostaan ja odottelee tulevia reissuja syvyyksissä.

Päivä 2, reissu 1, 2, 3: Saalis: Hauki 2,3kg, Kuha 0,5kg, Ahven 0,3kg, särkiä

1.8.2009

Kuinka kaikki voi mennä päin p...


Yleensä olen reissulle lähtiessä varmistanut että kaikki olennaiset välineet ja varusteet on mukana. Niin tein tälläkin kertaa ja matkakohti Koitajorn Kangaskoskea voi alkaa.

Tokrajärveltä kulkee metsätie jota pitkin pääsee kääntöpaikelle mistä kävellään kolmisensataametriä joen rantaan. Tässä kohtaa joki näyttää enemmän järveltä kuin joelta.

Lastaan kamat ja vavat veneeseen samalla kun ihastelen tyyntä vedenpintaa. Aikaiswempien täkyonkireissujen tapaan suunnistin virran tuntumaan onkimaan syöttejä.

Matopurkit auki ja yöäk, prkl ja melkein yrjöt kaupanpäälle... Kaikki madot olivat mädäntyneet ja haju oli sanoin kuvaamattoman kauhea. Hieman suurimman vitutuksen laskettua alan pähkäilemään miten saisin onkittua syötin ilman matoja. Paarmat olivat löytäneet minut ja piiritys oli jatkuvaa, onnistuin huitaisemaan yhtä niistä ja sain syöttini.

Kun paarma upposi painon mukana kohti syvyyttä vietiin jo kohoa. Harmittavasti kala ei jäännyt kiinni ja sama pähkäily oli edessä uudestaan. Tutkailin mitä reppuni uumenista löytyy ja päätinkin kokeilla pystypilkillä jonka päässä lillui Kuusamon uistimen siipikirppu. Pilkkiinkään ei yllätyksekseni kalat napanneet.

Taktiikan muutos, poistin toisesta vavasta onkivermeet ja laitoin tilalle Minnow spoonin. Tavoitteenani oli saada tumppihauki syötiksi, haukia kävi iskemässä useita yhdenkään jäämättä kiinni. Tässä vaiheessa nielin tappioni ja soitin rakkaalle vaimolleni. Kuinka ihanalta se tuntuikaan kun vähän ajan päästä oli tuoreita matoja toimitettuna perille (16km pyörällä edestakaisin).

Nyt vasta alkoi täkyjen onkiminen, ensimmäinen mato, ja ensimmäinen kala. Raitapaita, prkl sillon niitä tulee kun yrittää särkiä onkia. Vaihdoin paikkaa, ylitin joen, lopulta löysin kohdan josta sain särkiä. Särkien välissä kohoa kiidätti tumma selkäinen säynekin.

Ämpärissä oli nyt särkiä joilla pystyin onkia seuraavat pari tuntia. Soudin takaisin virran reunaan ja laskin ankkurin. Täky lähti uiskentelemaan virtaan ja päätin keskittyä madon uittamiseen. Ylläri sinäänsä kun mato upposi kohti pohjaa upposi se samantien ja särki sujahti lajitovereidensa seuraan.

Samalla kun heitin ongen uudestaan veteen huomasin sivusilmällä kuinka täkyongen oranssi koho katosi rauhallisesti pinnan alle. Ajattelin kalan antaa syödä täkyä rauhassa ja lyhentää ankkuri köyttä hieman.

Löysät pois ja vastaisku tunsin kuinka siima välitti voimakkaita iskuja. Iskujen aiheuttaja selvisi kun kaunis kultainen kylki välähti auringonpaisteesta. Olin saanut siiman päähän tummaselkäisen kuhan, tuon Koitajoen kaunokaisen. Yritän kelata kalaa lähemmäksi, siinä se kylki välkehtii parin metrin päässä eikä vaan halua tulla lähemmäksi. Prkl, yksi kolmihaarakoukuista on tarttunut köyteen.

Paniikki, ankkuriköysi toisessa kädessä, vapa toisessa kädessä vedän köyttä lähemmäksi ja onnistun nappaamaan kalaa niskasta kiinni, nosto veneeseen koukku irti... jee huudan mielessäni, vaikka kaikki oli mennä perseelleen säilytän malttini ja saalis makaa veneen pohjalla.

Digivaaka näytti kalalle painoa 1.61kg, ei mikään ennätyskala mutta mitan täyttävä kuha.

Päätän yrittää vielä täyllä ja samalla heittelen Rapalan Dail Danceriä lisä kuhien toivossa. Lisää saalista en saa, päätänkin lähteä hakemaan rannasta katiskat jotta ei tarvitse enään tulevilla reissuilla syöttikalojen kanssa taistella. Katiskat sijoitan saarekkeiden läheisyyteen missä tiedän särkien seikkailevan.

Takaisin rannalle, kuhan perkaus ja mahalaukun tutkiminen. Yllätys on melkoinen kun kalan mahalaukku on täysin tyhjä, ei ole ollut ruoka-aikana kotona ja nyt päätti matkansa viimeiseen ateriaan.

TOukokuisella reissulla vastaavassa paikassa piti valtaa hauet, tainnut olla kutupaikka lähellä kun niitä tuli senkin verran paljon. Toivotaan että keksin jipot mistä ja miten kuhat toimivat virrassa ruokailessaan.

Päivä 1, reissu 1: Kuha 1.61kg, säyne 500g, ahvenia ja särkiä

(Kuvat tulevat loman jälkeen, sattuneesta syystä netti keskellä korpea on hieman nopea :D)

Suositut tekstit