Tyhjää ja aurinkoa (ja paljon muuta)

Tänään se tapahtui, uusien siimojen uitto ja avovesikauden avaus. Viime vuonna kausi alkoi viikkoa myöhemmin, nyt tavoitteena fongata heti alkuun siika ja tuurilla kampela kaupanpäälle. Kalareissulle mukaan lähti vajaamiehinen Siloneulan kalamaraton joukkoe ja tarkoitus olikin tutustua heitän kalapaikkoihin itäisessä Helsingissä.

Kuin Sveitsiläisen kellon tikitys olimme sovitussa paikassa kymmeneltä. Perillä odotti jo meidän joukkiomme loppuosa isäni ja Käpylän Jari. Muu sakkimme koostui vaimostani ja innokkaana (nukkuen) ensimmäiselle kalareissulle päässeestä esikoisestani.

Parkkipaikalta soittelin koordinaatit pelipaikoille ja nokka kohti tuulista rantaa. Rantaan päästyä ylläri oli melkoinen, vain yksi kalastaja. Tuulensuojassa oleva paikka ja aurinkopaistaa, voisiko hienompaa avausilman keliä osua kohdilleen... kunnes eräs mustapilvi saapui auringon eteen ja vei ilon mielestä :(

No kalastamaanhan sitä oltiin tultu, paikka näytti otolliselta ja ei aikaakaan (3 tuntia) kun Jarin vavassa nyki tuuli, ei kyllä sielä kala oli. Pienempi kuin saajansa käsi oleva lätty kala jonka kaksi silmää tuijotteli toisiaan oli noussut rannalle. Elämänpinna Jarille, onneksi olkoon. Muu porukka oli käynnyt kuumana ja päättäneet mennä kokeilemaan tuulenpuoleiselle rannalle, saamatta mitään.

Lähes neljän tunnin ajan esikoiseni veti sikeitä, vaimoni oli valittamatta ja aurinkopaistoi. Hieno kauden avaus, hienossa porukassa. Niin ja loppuenlopuksi paikalle jäänneet Siloneulan sakkikin sai vain munia keitettäväksi hienojen Kalamaraton X-treme paitojen kera.

Lähetä kommentti

0 Kommentit