31.5.2011

Elämäni isänä

Toin tämän blogin sisään vanhan Elämäni isänä blogin materiaalin. Materiaali ui suoraan aikajanassa oikeisiin lokeroihin.

29.5.2011

Hyvän asian puolesta

Kilpailuun osallistuvat kalastajat...


Hyvä ystäväni Jani oli ehdottanut että lähtisimme lauantaina Jokelassa järjestettäviin onkikilpailuihin. Kilpailupaikkana oli nämä perinteiset suutari lammet koulukeskuksen luona.

Lauantai aamuna meitä kampesikin autoon poikkeuksellinen joukko Salosia. Mukana oli meidän kolmen lisäksi siskoni nuorimmaiset Ada ja Ida-Kaisa, lisäksi toisessa autossa tulivat Jani ja hänen poikansa Miska.

Ajaessamme kohti Jokelaa alkoi moottoritiellä satamaan vettä kuin saavista kaataen. Usko meinasi hieman hiipua ja kuulinkin kuinka takapenkillä suunpielet vääntyivät hiljalleen alaspäin, "Eno emmekö pääsekään kalalle".

Kuin taikaiskusta alkoi Järvenpään kohdilla taivas rakoilla ja vesisade loppui ja mitä lähemmäs Jokelaa kuljimme sitä
Kilpailuun osallistuminen maksoi 5e / kirjolohi ja jokaisen kirjolohen jälkeen piti lunastaa uusi lupa. Päätimme ostaa luvat kaikille lapsille, myös Olivialle josta tuli näin kilpailun nuorin osallistuja.



Siirryimme surullisen kuuluisan Jokelan koulukeskuksen puoleiselle rannalle virittämään onkilaitteita vapoihin. Hieman ennen yhtätoista oli kaikilla kalastajilla madot valmiina koukussa odottamassa kilpailun alkua.


Tööt. Huusi auton torvi kilpailun alkamisen merkiksi. Vieressä pieni kalastajan alku onnistui koukuttamaan kilpailin ensimmäisen kirjolohen. Pieni noin 300g kala oli nopeasti haavittu kuiville ja juoksutettu punnittavaksi.


Ensimmäinen meidän porukan kala osui Olivialle, matosen oli kelpuuttanut lammen vakioasukki eli suutari. Kaunis vihreä suomupinta kimalsi auringossa hetken ennen päätymistä saalisämpäriimme.


Tuuli painoi suoraan juuri siihen päähän lampea missa kalastimme, päätimmekin siirtyä enemmän lahdenpohjukkaan missä näytti olevan hieman syvempääkin.

Ada tuli viereeni ja alkoi kalastamaan rannan ruovikkoa, ei kulunut kuin tuulen henkäisy kun porukkamme toiseksi nuorin sai saaliiksi ruutanan, sitten suutarin jne... Tätä jatkui koko loppu reissun ajan.

Saman ruovikon toisella puolen oli Adan isosisko Ida-Kaisa joka kirosi kun sisko saa kalaa mutta hän ei.

Lopulta myös IK:n kohoa vietiin ja saaliiksi nousi ruutana.

Huomasin sivusilmällä kun oikealla puolella oli pikkupojalla 7m onkivapa käyrällä, seurasi hermoja raastava väsytystaistelu. Parhaimillaan pojalla oli vapa vaakatasossa melkein hiekassa kun isä yritti vetää siimasta saaden hiljallee taistelevaa kirreä lähemmäksi rantaa.

Onneksi pojan isällä ei kädet tärissyt ja hän onnistui saamaan kirren haaviin, kisan ylivoimainen johtokala oli napattu.

Viimeisen tunnin aikana samaiselta rannalta missä olimme nousi vielä pari muutakin johtokalaa jotka syrjäyttivät aina edellisen ykkös paikalta.

Lopulta myös Miskan kohoa vietiin, pojan ensimmäinen kirjolohi oli nähnyt kohtalonsa toteutuneen. Onnellinen saamamies on hiljalleen uinut isänsä kautta lajikalastuksen saloihin.

Hieno päivä, hienon asian puolesta. lions clubin tempauksen tuottu käytetään alueen nuorten toiminnan tukemiseen.

Olivian ensimmäisen kalastuskilpailun lopputulos oli 119g, Adan 340g, IK:n 200g ja Miskan 440g.

23.5.2011

Draamaa, komediaa ja toimintaa... sekä kaikkea siltä väliltä!

Tästä se lähtee... "mitähän tästäkin tulee".


Kalamaraton 2011 on nyt käsitelty, pärjäsimme tavoitellusti ja pääsimme top 10. Lopullinen sijoituksemme oli 9, lajimäärällä 20. Ac Delirium jäi yhden lajin päähän viime vuoden lajimäärä ennätyksestä. Onnea äijille vielä kerran! Kotkassa Team Teisti otti kovan kiinnityksen professori pystin kotiin viemiseen toisella perättäisellä voitolla.

Lähdetäämpä kirjoittamaan tätä elokuvan käsikirjoitusta auki... Tästä se lähtee!

Aamulla herätessäni olin täpinöissä, yritin rauhoittaa aamun tekemällä kaiken tarpeellisen edellisenä iltana valmiiksi ja viemällä autoon. Noin yhdeksältä lähdin viemään vaimoni kasvimaapalstallemme laittamaan sitä kuntoon. Tiputtamisen jälkeen lähdin hakemaan kilpatoverini Janin.

Mies oli pirteässä kunnossa vaikka oli ehtinyt nukkua vain pari tuntia, oli kuulemma virittänyt välineitään puoli kuuteen asti läpi yön. Lähes samoilla silmillä kisaan lähtevä herra oli täpinöissään jo tässä vaiheessa päivää.

Janin kamojen myötä auton takapenkit piti kääntää kokonaan ja huomasimmekin kuinka takakonttin alkoi "pursuamaan" tavaraa. Jouduimme vielä koukkaamaan meidän kautta kun olin unohtanut ottaa toisen silakkalitkan mukaan.



Jos tavarat olisi tässä järjestyksessä kisan jälkeenkin niin eihän sitä tietäisi että on kisattu.

Vihdoinkin olimme matkalla Honkaluotoon. Honkaluotoon alkoi hiljalleen saapua muita tiimejä ja juttu alkoikin perinteen tapaan luistamaan edellisvuoden kisasta ja tulevasta koitoksesta.

Olimme alkuperäisen suunitelman sivutuotteena päättäneet aloittaa kilpailun Porvarinlahdelta, edellispäivien onkireissulla oli Jani saannut saaliikseen nopesti useita särkikaloja. Suunitelmamme oli ottaa nopea kymppi ja aloittaa sen jälkeen kisa hakemalla yksittäisiä lajeja.

Alku lahdella alkoi hyvin, ensiksi nousi kolmipiikki, salakka, särki, ahven ja pasuri. Lahna antoi odottaa, olin jo itse pakannut tavarat kun Jani kokeili vielä kerran madonpalasella. Nyt on "jytky" huusi Jani ja huomasin kun miehen vapa oli käyrällä kuin HK:n sininen lenkki®. Juoksin halki vetisen ruovikon kastelleen kenkäni, tässä vaiheessa huomasin kuinka Onkitukusta ostama haavi oli tullut tarpeeseen.


Harvoin kala saa miehen "kostumaan" kuten tämä lahna Janin haarovälin.



Samalla kun pääsin Janin viereen huomasin kuinka vajaan parin kilon lahna pyörähti ruovikon reunassa ja samalla vierestäni kuului blumpsis, hetki sitten vieressäni väsytellyt Jani oli selällään ruovikossa. Jalka oli livennyt ilmestyneeseen aukkoon ja tästä seurasi hervoton naurukohtaus. Samalla onnistuin kuin ihmeenkaupalla kaappaamaan lahnan haaviin ja aloitimme voitontanssimme. Lahna 0, ME 1. Sunnuntaionkija olisi tässä vaiheessa lähtenyt vaihtelemaan vaatteita ja kironnut koko kalastusharrastuksen syvimpään monttuun mikä maailmasta löytyy.

Meillä matkan jatkuessa Jani heitti haalarini penkille ja veti sitkeästi märissä vaatteissa pitkälle iltaan.

Tästä lisävirtaa saaneena pakkasimme romut autoon ja lähdimme kohti Vuosaaren Kangaslampea. Lammelta oli tarkoitus kaapata mukaan ruutana jolloin lajimäärämme olisi 9 (jos osaa laskea). Saavuimme lammelle väärälle puolelle ostaria.Tästä johtuen jouduimmekin hieman kävelemään. Näitä minuutteja vieviä virheitä välttääkseen kannattaa miettiä ajoreittinsä ennen kilpailua.

No pääsimme kuin pääsimmekin lammelle. Lammen laiturit olivat vallanneet paikalliset wiskisiepot. Harmittavasti tämä ei ollut bongauskilpailu.
Perinteisesti ruutanan on saanut kaupanpuolisen laiturin edestä. Harmittavasti juuri tältä laiturilta kaikui perinteinen siansaksa piip!piip!lisääjuomaapiip! samalla kun tanssittiin ns. humalapolkkaa.

Nopean yhteenvedon tekemisen jälkeen päätimme, yrittää jostain muualta kuin tuon laiturin luota. Hetkeä myöhemmin huomasin kuinka tämä päätös oli virhe. Päätimme lähteä yrittämään Vartiokylänlahdelta viimeistä kahta lajia jotta kymppi täyttyisi.

Vartsikasta nousikin nopeasti sorva ja yritimme saada kymmenpiikkiä ojasta. Tässä vaiheessa jotain naksahti aivoissaimme, laskimme lajimme "ristiin" ja tajusimme että meillä on ruutanan jälkeen kymppi kasassa. Nyt ajoimme Kangaslammelle oikealle puolelle ja päätimme mennä näiden wiskisieppojen seuraan laiturille.

Mikäli haluatte neuvoja mistä tällä lammella saa ruutanoita niin tämä laiturin väki sen kyllä tietää, tarjosivatpa he yhtä 50kg lahnaakin meille saaliskassiin (nainen joka makasi penkin alla). Jouduimme valitettavasti kieltäytymään sillä verukkeella että tuomaristo hylkäisi meidät vilpistä jos veisimme jo valmiiksi sumputetun pisteen heille näytille.

Jani vetäisi riskillä vedessä lojuvan puun viereen onkensa ja koho sukelsikin samantien. Prkl, kuului vierestä kun kala vetikin puun alle. Tuskin oli mikään pieni kala päätteli Jani kalan aiheuttamasta tärpistä, sinne jäi se onkilaite. Uutta putkeen ja hetken päästä uudestaan samastapaikasta nousi meidän kymmenes laji... muistakaa 8=10.

Pakkasimme kamat ja suuntasimme Honkaluotoon tunnistuttamaan lajimme. Jotenkin tipuimme hetkeksi perseellemme kun tuomariston lajilistaan ilmestyikin vain 8 punaista yliviivausta. (ahven, särki, kolmipiikki, salakka, lahna, pasuri, sorva, ruutana).

Olimme hukannee kymmeniä minuutteja turhaan Honkaluodossa käymiseen. Nopeasti suvannolle vimpaa yrittämään ja jotain toista lajia.

Tässä vaiheessa teimme kardinaalimunauksen, jätimme saalisämpärimme pöydälle kun lähdimme. Samalla jäi myös matopurkkimme. Suvannolle pääsimme vauhdikkaaksi ja yritimme toukilla onkia vimpoja, yhdeksänneksi lajiksi nousi kiiski. Vimpoja nostettiin vierestä pusseihin josta ne päätyivät velivenäläisten ruokapöytään.

Pelastajaksemme saapui kisassa mukana oleva joukkue jolta saimme muutaman madon, ISO KÄSI HEILLE!. Nyt menikin vain hetki kun onkikohoani vietiin ja siiman päässä potki kaunis vimpa.



Nyt oli kymppi täynä, ajettiin Honkaluotoon jossa Jani kävi viemässä puuttuneet lajit kun minä pidin oman ruokatauon samalla kaivaen eväslaukun esille Jania varten. Ajaksi saimme 16:52 joka oli 2t 52min tavoitetta huonompi.

Janin tuntevat tietävät että reissusta ei tule mitään jos tämän miehen maha murisee, varsinkin kalassa ollessa murinan äänentaajuus on sen verta suuri että kalat kaikkoaa aluevesiltämme naapurin vesialueen puolelle. Eväslaukkumme paisusi vaimoni tekemästä pitsasta ja isosta pullapussista jolla olisi ruokkinut puolet kilpailijoista, kun Janin masu on täynä on mies leppoinen kuin kissanpentu... toisesta puolesta ei sitten puhutakaan.

Nyt pystyimme aloittamaan yksittäisten lajien hakemisen, ensimmäiseksi kohteeksi valittiin hopearuutana Niemenmäestä. Tähän lajiin menee normaalina vuotena max 15 minuuttia pitäen sisällä kävelyn lammelle.

Tunsin sisälläni ettei kaikki ole nyt reilassa kun lampien rannat kuhisivat onkijoita. Onneksi saimme tipsin vaihtarina viime vuosien vinkeistä lammelta pisteen hakeneelta tiimiltä. Pieni pallero vaikkua korvassani vaikutti kuulemaani tipsiin hieman ja menimme väärällä lammelle ja yllättäen myös väärään paikkaan. Lammella Jani onnistui jallittamaan särkiä, itselläni ja muillakin tällä lammella oleville kohot vain lipsattelivat laineilla.

Kohon tarkkailun keskeytti puhelu, Nelosen uutiset olivat tulossa tekemään juttua kisasta ja jälleen kerran allekirjoittanut joutui keksimään hatusta mitä toimittajalle hölisi.

Päätimme mennä yrittämään "helppoa" kymmenpiikkiä laiturin kupeen kivikosta. Tämäkin laji tuotti yllättävän suuria hankaluuksia emmekä sitä tästäkään paikasta saanneet. Janikin kömpi laiturille kun huomasin kuinka lammen päästä nousi kalaa, sängähdin paikalle kuin eläkeläiset ilmaisille kakkukahveille.

Tiputin madolla varustetun koukun ja avot, matka voi jatkua. Kisan yllätyksellisyys tuli jälleen hyvin esille, ensiksi vedetään lähes tunti tyhjää ja paikan vaihdon myötä lajin saa samantien.




Ensikertalaisen sähläämistä, onneksi tästä selvittiin ilman suurempia vaatevaurioita.

Suunta kohti Kaapelitehdasta ja sielä lymyäviä silakoita. Aamulla Janille haettu litka olikin se selvempi versio ja nopesti oli yksi litka pyynnissä. Oman "selvittämäni" litkan virittäminen kestikin hieman kauemmin.

Kun vihdoinkin pääsin muurille huomasin sivusilmällä kuinka laiturin toisessa päässä alkoi nousta silakkaa ylös tasaiseen tahtiin. Tempaisin litkasta painon käteeni ja juoksin kuin pika-aituri pitkin loikin kohti väenpaljoutta. Tiputus, kelaus ja takaisin juoksu. Lajinro 12 oli pussissa.

Kuulopuheissa ja kauaskantoisissa unelmissani olin ajatellut että Ruoholahden kanavasta saa mustatokon. Valokuvien ja nettipalveluiden karttapalveluiden avulla oli paikallistanut yhden talon parvekkeiden avulla täsmä koordinaatit tietyn sillan kupeeseen. Saavuimmekin paikalle suorittaen mestarillisen taskuparkkeerauksen, auto oli puoliksi tiellä ja toinen puoli kävelytiellä... mitähän parkkipirkotkin tästä sanoisivat jos näkisivät.

Pelipaikoilla olikin tuttu tiimi Kuningaskalastajat, heilläkään ei ollut vielä tokot napanneet. Tässäkin tapauksessa huomaa kilpailun hienouden, virittelimme pohjaonget ja onget lillumaan ja samalla vaihdoimme kisakuulumiset ja tipsit menneistä ja tulevista kisoista.

Uutta lajia saamatta lähdimme yrittämään mustatäplätokkoa <-ex mustakitatokko. Perinteiseltä paikalta nousikin vain taimenia. Taas vierähti aikaa reilusti, olimme päättäneet yrittää kuhaa jo ennen varsinaista auringonlaskua. Ensimmäinen paikka oli pitkänsillan kuve, Janin vaihtaessa kuivaa vaatetta päälle jigasin minä sillan vierustat ja edustat saamatta tärppiäkään.

Seuraava paikka muuttikin kilpailumme totaalisesti. Menimme Tokoinlahdelle yrittämään kuhaa, vieressä muutaman kisassa olemattomat jigasivat mutta turhaan. Itse heitin täkyongen lillumaan. Samalla viereeni ilmestyi Samu niminen poika lapsenvahtinsa kanssa. Nuoressa miehen alussa oli selvästikin kalastajan vikaa kun hän kysyi samantien onkea lainaan.

Annoin pojalle 3m ongen ja purkin kärpäsentoukkia, Samun ongenkoho ei kerennyt kuin tippua vedenpinnalle kun pieni salakka jo nousikin rannalle. Tätä samaa meininkiä jatkuikin sitten lähes parituntia meidän rupatellessa ja onkiessa vieressä. Lopulta myös pojan vanhemmat tulivat paikalle ja kerroin heille huomenna käytävästä Stadiongesta ja annoin kisaesitteen josta voisivat katsoa kotona lisätietoja.

Kisan hektisyyden ja lajien saanti hetket tulkoon ilmi seuraavista kappaleista.



Lähdimme kuhan yrittämisen jälkeen kokeilemaan Skattalta uudestaan Mustatäplätokkoa, muuta havaintoa kaloista ei tullut kuin yhdestä kivinilkasta joka säikähti valoamme ja livisti välittömästi kohti syvempiä vesiä.

Suuntasimme Vuosaareen kohti mudun, hietatokon, kivisimpun ja kymmenpiikin lymypaikkoja. Jani joka on eläessään lirkkinyt vain kaksi treenireissua ja näistäkin toisen vain mielikuvaharjoitteluna kun kahlailimme Larussa kaloja haaviten tutkimista varten.

Tässä vaiheessa kilpailua olimme tilanteessa minä pari lajia ja Jani loput. Aloitin lirkkimällä kallionkoloa jossa tiesin löytäväni mutuja. Pimeäkalastuksessa yksi olennainen pointti on rauhoittaa paikka hetkeksi niin ettei valo liiku. Liikkumattomuus tuo mm. mudut pois piiloistaan esille jolloin niitä saa helposti jallitettua. Mudun sainkin nopeasti pussiin, hietatokko olikin sitten toistamaata.

Normaalisti luulisi että näin pienen kalan pyytämiseen tarvitaan pientä syöttiä... tämän tokon kohdalla mikroskooppisen kokoinen pala kärpäsentoukkaa ei tuottanut tulosta. Pistin puolikkaan toukan ja hetken vierähtäessä oli tokko käsissäni. Tämä kala on peto, kuten äskeinen tarina kertoo.

Janin yrittäessä jallittaa kaloja vieressäni lähdin kahlaamaan rantaa ja huomasin kuinka valokeilaan osui kivisimppu vaanimassa kivenkolossaan. Yritin pienellä koukulla saada kalaa tarttumaan, siinä viisi kertaa onnistumatta.

Näiden viiden kerran aikana simppu oli jo syönyt syötin mutta koukku ei ollutkaan iskeytynyt kiinni. Janilta pyysin 22 koon koukulla varustetun lirkin ja heti ensimmäinen tiputus tuotti toivotun tuloksen. Kolme lajia, 10 minuuttia ja matka jatkui kohti 10-piikkiä.

Kymmenpiikki oli yhteistyön hedelmää. Itse kahlailin ruovikon toista päätä kun Jani oli ilman vapaa (miksihän). Harjoittelun tuloksena Jani oli oppinut tunnistamaan piikkarit tässä paikassa vilisevistä muduista. Valokeila osuikin 10 piikkiin joka ei päässyt 26 koon koukkua pakoon vaan antautui hetkeä myöhemmin lajipussiimme. Yhteistyössä on voimaa.

Neljä lajia, 20 minuuttia, olimme jälleen mukana kisassa...

Allikkosalakan hakeminen Viikistä oli meidän tiimillä jäänyt yönpimeiden tuntien jälkeiseen aikaan ennen kilpailun päättymistä. Kuulopuheiden mukaan lammen kalakanta oli talven aikana huvennut olemattomiin ja ainakin hopearuutanat, normi ruutanat sekä muuta muukin asukki olisivat hävinneet.

Saavuttuamme tälle erämaalammelle oli vedenpinta tyyni ja avoimesta ikkunasta kuului selvästi wiskisiepon kutsuääni; krooh, pyyh, krooh... mitähän lie naapurusto ajatellut kun porukkaa on juossut pitkin päivää lammella pienien kalojen perässä.

Tämä vuonna tämän lajin kohdalla tuhraantui aikaa myös hirveästi. Liekö kaloilla kutupuuhat menossa vai miksiköhän ne itseään kasvustoon hinkkaili. Puolentunnin jallituksen jälkeen sain yhden tällaisen hierojan nappaamaan syöttiin ja samalla myös saalislistallemme. Mahtoivat ne poliisitkin ihmetellä meidän touhuja kun näytin ohiajavalle partiolle parin sentin mittaista kalaa.

Ennakkotietojen ansiosta tiesin että Keravanjoelta jostain nousi töröjä tasaiseen tahtiin. Paikalle pääsikin kätevästi kävellen ja samalla seuraamme liittyi muutama muukin. Seurasin vierestä kuinka AC Tremens näytti mallia ja heidän poistuttua sainkin noin 5cm törön nappaamaan kärpäsentoukkaan. Tähänkin lajiin tuhraantui aikaa kaiken kaikkiaan vain 20min pitäen sisällä siirtymän paikasta A paikkaan Ö.

Hauki tuo ihana limatuubi tuottaa joillekin tiimeille ongelmia. Suosittelen tällöin menemään Mätäjoelle heittelemään pientä lippaa. Kannelmäen kohdilta näitä kaloja löytyy ihan tarpeeksi... Tänäkin vuonna hauen saamiseen meni vain pieni hetki ja muutama heitto.



Mustatäplätokkoa lähdettiin yrittämään uudestaan samoilta suunnilta kuin päivälläkin. Nyt Jani onnistui jallittamaan tämän pedon heti ensimmäisellä pilkin tiputuksella. 18.4cm tokko ylitti ilmoitusrajan ja näin ollen Jani saa sen listoille. Tässäkin lajissa meni vain hetki kun sitä uudestaan yritti.


Tärppi oli sellainen että sen isku kulki pilkkivavasta aina Janin jalkojen kautta kiveykselle koska tunsin kuinka maa rupesi tärisemään. Lieneekö herra säikähtänyt voimaa mikä tällä tulokaslajilla on kropassaan. Isohkosta koosta johtuen päätimme haavita kalan ja hetken päästä se olikin kiveyksellä ihailtavanamme. Jälleen muutaman minuutin kala kun oli kohdilla. Ajatella että tuhlasimme arvokasta aikaa tähänkin edellisenä päivänä melkein tunnin.



Kisan päätimme yhteistuumin lopettaa Nelosen uutisten toisen toimittajan tekemään haastatteluun ja siihen että siivoaisimme auton ja pakkaisimme kamat kotiin lähtö kuntoon. Tämä yhteispäätös tarkoitti myös sitä että jäimme lajimäärässä 20, kun emme edes menneet yrittämään kirjolohta Honkaluodon sillalta. Päätös kruunasi hienon vuorokauden ja kilpailun.




Heittokala Tarantella Paula kertoo kuinka heidän kisa eteni...

Kiitos ja kumarrus vielä kerran tiimiläiselleni Janille, joka on "hidas mies liikkumaan" ja jolla on suuri maha ja vielä suurempi sydän. Jäi lajikalastukseen kerralla koukkuun jo harjoituksissa ja meinaakin pyhittää vapaa-ajat treenaamiselle ensi vuoden kilpailuun.

Onnea voittajille Helsingissä ja Kotkassa ja jokaiselle kisan läpi taivaltaneelle, emme jää kakkoseksi Hakunissa järjestetyn Etreamerunin -tai Naisten kympin läpi juokseille. Niin ja hyville hävisimme, mutta voitimme itsemme!

Me vedimme läpi Kalamaratonin - Kalastuskilpailun joka on rankin ja vaativin kilpailu kalastuspuolella Suomessa. Iso käsi kaikille mukana olleille!



Ps. Kuvia ja videota tulossa myöhemmin... Nelosen uutisten juttu löytyy ainakin toistaiseksi http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=146062

21.5.2011

Today is D-day!

Ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa bloggaamista halkikisan kännykällä. Tästä se alkaa...

Klo 6:30 köllöttelyä sängyssä
Klo 7:00 netissä surffailua ja tämän älyvapaan ajatuksen keksiminen
8:00 kahluukamojen kaivaminen kellarista ja aamukahvin juominen partsilla suunitelmaa tutkien
22.5. klo 20.25 Päivitän tämän tekstin.

Kisa takana ja kuten arvata saattaa tämän blogimerkinnät päivitykset jäi tekemättä. Mentiin aika haipakkaa ja tehtiin jopa yksi videotervehdys kisanalussa. Fiilikset ja kisa analyysi parin päivän sisään kunhan sen on saannut mielessä käsiteltyä.

Kiitos kaikille osallistujille ja onnea voittaja tiimille olette voittonne ansainneet!

19.5.2011

Käydään yhellä

Normaalisti naapurin isännän tai kaverin kanssa lähdetään lähikuppilaan puhumaan naisista ja juomaan jo legendaksi muodostunut "mennään yhelle". Näiden maagisten sanojen myötä elämänkumppanimme tietävät että seuraavana aamuna on mies ties missä ja ties missä kunnossa. Näitä on yhtä harvassa kuin seipiä kutusärki parvessa ;)

Kannattaa varoa, osa Kalamaraton tiimien kippareista käyttävät tätä verukkeena juottaakseen kilpakumppaninsa humalaan siinä toivossa että hän paljastaa mistä sen kivennuoliaisen tai jonkin vastaavan spessulajin voisi jallittaa...

Lähdimme eilen Janin kanssa yhdelle, reissun piti suuntautua Vuosaareen jonne meiltä ajaa kymmenisen minuuttia ja tarkoitus oli käydä testaamassa hietatokkojen ja mutujen syöntihalukkuuksia. Aikaisempien vuosien tapaan aloitin etsimään rannan tuntumasta kaloja, eikä kauaa aikaa kulunut kun ensimmäinen kolmipiikki oli kuivilla.

Jani joka on aloittanut vasta tänä vuonna lajikalastuksen keräsi sitä mukaan kaloja purkkiin kun niitä onnistuin onkimaan. Onnistuin näkemään hietatokon rannan tuntumassa ja sitä yritin koon 26-numeron koukulla jallittaa sitä. Koukussa lillui murto-osa kärpäsentoukkaa, tokko kyllä kiinnostui syötistä ja otti sen jopa kerran suuhuns jäämättä kuitenkaan kiinni.

Tuulensuojan puolelta lähdin etsimään illan toista tavoite kalaa, mutua. Mudun erottaa ylhäältäpäin kolmipiikeistä pyöreämmästä muodosta sekä uintatavasta. Siinä missä kolmipiikit syöksyvät kuin tikka lähibubissa kohti seinää uivat mudut rauhallisemmin paikasta a-paikkaan b kuten VR:n junat jotka kuljevat jos ei lunta -tai tuule liikaa.

Hetken jallittamisen jälkeen lajilistani kasvoi mudulla, näitäkin rupesi näkymään enemmän rannan ruovikoiden juuressa ja Janikin onnistui melkein jallittamaan sellaisen.

Kun tämä "yksi" oli nautittu huomasin kuinka kello läheni kahta yöllä, olimme kalastaneet 4 tuntia tätä yhtä rantaa harjoitellen tekniikkaa ja kalojen löytämistä.

18.5.2011

Ehkä viimeinen treenireissu... tai sitten ei


Kaunis on tämäkin kala... näitä kannattaa yrittää rantakivien koloista.

Ihmisen kroppa ja mieli on kumma. Heti kun alkaa harjoittelemaan valvomista alkaa kroppa pistämään vastaan. Parin päivän treenit jotka venähtivät yöllä lähemmäs neljää, ja heti seuraavana päivänä on töitä joihin lähtö tapahtuu ennen seiskaa... avot kyllä polla sekoaa täydellisesti.

Treeneissä lajimääräni tämän vuoden osalta on kasvanut jo muutamalla lajilla ja jopa yhdellä elämänpinnallakin.

Taimentiimin treenit on suurelta osin aika koomista katsottavaa sivustakatsojan mielestä. Olimme juhlistamassa toista treenireissua samalla kun suurin osa keskustassa olevista hoilaili hienosti hoidetun MM-kullan sankareille kauppatorilla.

"Selväpäiset" ihmiset hieroivat silmiään kun näkivät minut perse pystyssä fikkarinvalossa kyykkimässä ruovikossa ja vieressä tiimikaverini seisoskelevan haavin ja fikkarin kanssa. No järkeväähän tämä on jos sen itselleen niin myöntään... ajattelin mielessä :D

Lajilistani karttui tästä paikasta salakalla, pasurilla ja kymmenpiikillä. Matkaa jatkoimme mudut ja tokot mielessä kohti Lauttasaarta. Matkalla halki keskustan huomasimme kuinka juhlijat olivat kirjaimellisesti rantautuneet autoteille, onnittelijoita tuli kättelemään ja moikkaamaan eikä kukaan välittänyt mistään mitään, tärkeintähän oli juhliminen.

Lauttasaareen päästyä etsimme mukavan näköisen lahdukan jota rupeaisimme koluamaan taskulampun valossa. Tämäkin sai hilpeyttä lenkkeilevästä pariskunnassa aikaiseksi kun he kysyivät oliko meiltä jotain hukassa. Kerroimme mitä teemme ja he ihmettelivät hetken ennen takavasemmalle poistumista.

Lahdukasta löysimme hietatokot, mahdollisesti liejutokot sekä rantakivikosta kivisimpun sekä vilahdukselta jonkin lieromaisen öttimöttiäisen mikä saattoi olla vesilisko ;) Näiden lisäksi onnistuin jallittamaan pienillä kätösilläni elämänpinnaksi siloneulan, kovasti yritin sille toukan palasta tarjota mutta ei kelvannut.

Väsyneenä päivän reissusta pääsin kampeamaan sohvalle jonne rakas vaimoni oli tehnyt pedin kalalta ja hieltä haisevalle miehelleen...

Ollaan me vaan onnekkaita kun meidän "himokalastajien" vaimot kestävät vuodesta toiseen tätä jatkuvasti intohimoisemmaksi käyvää kilpailua ja varsinkin siihen valmistautumista.

15.5.2011

Mystinen kausi


Pure Jenkki...

Viime vuonna tähän aikaa saalislistaani koristi lähes parinkymmenen lajin kirjo. Nyt toukokuun puolenvälin jälkeen lajilistani on kasvanut kolmeen. Ahven, särki ja viimeisimpänä silakka on päässyt käymään siiman päässä ja päätynyt samalla listalleni.

Olen mielenkiinnolla kuunnellut Kalamaraton tiimien harjoittelujen tuloksia ja varsinkin kuinka innokkaasti kaikki ovat uusien lajien perässä liikenteessä. Omalla kohdallani harjottelu on jäännyt yhteen yösuhaamiseen halki Helsinkin.

Suhaamisen tavoitteena oli testata pysynkö hereillä klo 24 jälkeen, jonka uskon olevan kisassa pärjäämisen suurin kynnyskysymyksemme omalla kohdallani. Onnistuin ennen Janin saapumista näkemään lukuisan määrän mustatokkoja rantakivikolla, näiden pyytämisen opettelulla alkaa tulevat treenit...

Seurana oli tiimiläiseni Jani joka innokkaasti halusi oppia tekniikoita ja paikkoja vähän etukäteen että tietää mihin varautua. Ongelmia tämän osalta muodosti se että olin lähtenyt jigaamaan kuhaa ja toiseksi ettei mitään syöttejä ollut mukana.

Hätä keinot keksii on joku sananlasku ja näin kävi tälläkin kertaa. Sen jälkeen kun onnistuin katkaisemaan vanhan vapani kaivoin miniongen ja pistin koukkuun purkan palasen houkuttimeksi mahdollisten kivisimppujen toivossa.

Kävelimme kivikkoista rantaa kun yhtäkkiä Jani pysähtyi, "näiks sä ton". Käänsin valoni rantakiville ja huomasin kuinka edessäni uiskenteli sadoittain kaloja joiden lajia en heti tunnistanut. Tiputin ongen veteen ja hetken päästä tämä Itämeren dioksidipommi oli käsissäni, olin saannut lajipisteen nro 3 eli silakan.

Mainiona ruokakalana tunnettu silakka pisti Janin kielen väpättämään ja hetken päästä minulla olikin haavi kädessä ja muutamalla vedolla saimme sen mitä litkaajat tunnissa. Pussillinen herkullista ruokaa oli matkalla kohdi parempia makuhetkiä.

Tiesittekö muuten että Lauttasaaresta ajaa Kallahdenniemeen 24minuutissa... katsomaan kuinka pieni 3cm kivisimppu vaanii kiven päällä saalistaan. Tosin fixuna miehenä olisin ruvennut katsomaan niitä silakoiden täyttämien rantakivien koloja simppujen toivossa.

Onko muut treenaajat huomanneet kuinka rantoja peittää ohut vihreä limainen leväkerrostuma, näin ainakin sisälahtien puolella.

12.5.2011

Taistelutoverit

Elättelin keskiviikko iltana toiveita että ww2:n yksi häviäjistä olisi voinnut tiputtaa rakkaan naapurimaamme laulukuoroon, matsia kattoessa kävi selville että kruunupäät jatkavat taistoaan eikä Saksasta ollut pysäyttäjäksi.

Illan pimentyessä kaivoin vapalaukun saunanlauteilta ja kalarepun komerosta. Hetken päästä huomasin kuinka lattialla oli romua taas reilusti enemmän kuin tarpeeksi. Väänsin melkein kisakuntoon muutamat onkivavat erinlaisilla virityksillä ja testasin samalla Onkitukusta ostamani hiilikuituvartisen haavin.

löysin lisäksi vanhan herkän onkisetin jonka JP:n kanssa aikoinaan Kalamaratoniin vuolimme ja Tanjan kynsilakalla maalasimme... Niin ja koetuitettiin silloisen asuntomme ammeessa Tanjan nauravien kommenttejen kera.

Tiukan tulevan viikon aikataulut menee jotakuinkin näin:

Maanantaina: välinehuoltoa ja onkimista jossain rauhallisella rannalla klo 17-

Tiistai: yökalastustreeni opetukset kilpakumppanille klo 22-

Keskiiikko: yökalastustreenit klo 22-

Torstai: syöttien osto Onkitukusta ja viimeiset täydennykset, yökalastusta 22-

Perjantai: chillailu onkimista ja vehkeiden virittämistä

Suositut tekstit