Kalamaratoniin valmistautumisen tärkeys

Kuva viitteellinen, enkai mä nyt suunnitelmia nettiin laittais ;)
"Huipulle pääsee vain järkevästi harjoitellen
Kansainvälisen tason huippu-urheilijaksi pääseminen edellyttää valtavan määrän työtä, järkevää työtä. Lisäksi huippu-urheilijan on opittava pitämään huippu-urheilijan elämäntavasta, mikä tarkoittaa säännöllistä ja terveellistä ravintoa, riittävän pitkää ja levollista yöunta sekä säännöllistä päivärytmiä. Kyse on siis oman kehon ja mielen hyvinvoinnista." (Lähde: http://www.huippu-urheilija.fi/urheileminen/harjoittelu)

Huippu-urheilijat aloittaa tärkeisiin kilpailuihin valmistautumisen tiukalla kuntokuurilla.

Valmistautumiseni Kalamaratoniin aloitin jo kolme viikkoa takaperin muuttamalla päivärytmiäni. Aikaisemmin kun menin keskimäärin 22.30 nukkumaan, johtuen pääosin siitä ettei silmäluomet halunneet pysyä auki. Treenikauden (valvominen, treenaaminen) aikana olen venyttänyt nukkumaan menoa lähes poikkeuksessa yli 24, parhaimillaan kalassa on oltu vielä 2.30.

Tiukkaa välineiden laittamista illan pimeinä tunteina, eri etenemistaktiikoiden miettimistä. Peruspelisuunitelma on pysynyt ensimmäisestä yhteisestä palaverista asti samana, sitä on vain hiotti hienommaksi ja tarkemmaksi viimeisten päivien harjoittelujen tulosten ansiosta.

Kuitenkin huomaat, että viimeiset viilaukset suunitelmaan tehdään matkalla kotiin Kehä 1 pahimmassa iltapäiväruuhkassa tai iltapalapöydässä lehden reunaan.

Tänään mennään aikasta haipakkaa (jos joku ei vielä jatkuvista tilapäivityksistäni tiedä) Kalamaratonin tiimoilta. Helsinki ja Kotka saavat kokea jälleen innokkaiden kalastajien invaasion. Rannoilla, puroilla, joilla ja jopa siltarummuissa voi näkyä yön pimeinä tunteina mitä ihmellisempää sakkia huutelemassa "hei mä sain sen". Minä olen yksi näistä, elä säikähdä. Me teemme sitä mitä rakastamme.

Lähetä kommentti

0 Kommentit