6.10.2016

Kalamaraton 2016 - Radio SUN Classics haastattelut


Radiohaastatteluissa on mainittu mm. tänä nuori Kalamies nimeltä Oliver


Sain käsiini kaikki Kalamaraton -kilpailuseuranta radiohaastattelut ja tässä nämä teidän iloksenne. Haastattelut tehtiin Radio SUN Classicsin juontajien Juha Kakkurin sekä Jake Mattilan toimesta.

Kiitos radiokanavalle sekä juontajille, että nostitte hienosti lajikalastuksen kuninkuuskilpailua esille myös radioaalloille.

Kuuntele nauhoitukset tästä.


4.9.2016

Lajikalastuksen SM-kisat Kotka 2016

Illan pimeinä tunteina tutkimme mitä kaikkea mm. OV sekoitti mäskiinsä :D
Kun yömajoituksessa on saman katon alla Helsingin moninkertainen Kalamaraton mestari OV, hallitsevan Kalamaraton kilpailuennätyksen hallitsija minä ja Timi ja yksi kovan haastajatiimin jäsen Roope on keskustelun aihetta paha arvata.

Kyllä, Kalamaraton, huomenna käytävä kilpailu ja kalastus yleisesti. Huomenna olisi edessä Lajikalastuksen SM-kilpailut joka käytiin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Tuolloin olin kisaviikonlopun koulutuksessa ja sain seurata kisaa vain somen välityksellä.

Onnellinen Kalamies ja upea saalis

Kalamaraton henki saapui Lajikalastuksen SM-kisan myötä Kotkaan jo toisen kerran tänä vuonna. Tästä merkkinä tuli tavattua monta tuttua kalastajaa joita tuli moikattua heti aamusta.

Onnittelin mm. Oton poikaa Oliveria komeasta 6,5kg siperiansammesta, jonka hän oli eilisellä kalareissulla Myllykoskelta saanut.

Tiimistämme Markus hoiti kilpailujohtajan tehtäviä kisassa.

Ennen kilpailun alkua Markus nappasi Maretariumin aulan haltuun ja kertoi lyhyesti kilpailun säännöt ja toivotti kaikille kireitä siimoja.

Kisafiilis nousi kun lähdin juoksemaan Timin ja Mikon perässä kohti Sapokkaa, missä odotti huoltopisteenä toimiva Timin auto. Autosta kalakamat messiin ja kohti haukipaikkoja. Ensimmäinen heitto, KALA. PRKL, ahven nousi hauen sijaan.

Kalastuksen jatkuvuus on Alasten perheessä turvattu. Oliverin pyydystämä hauki ylpeän isän käsissä.

Päätin nopeasti luovuttaa hauen yrittämisen ja siirryin onkihommiin. Tämä kannatti koska heti ensimmäinen kala joka nousi oli turpa. Lajipiste joka ei olisi helppo pyydettävä muille. Seuraavaksi sorva ja särki pieni siirtymä vasemmalle ja vajaan tunnin onkimisen saaliina lahna sekä pinnassa tuikkivasta kalaparvesta salakan.

Kevyt varustus kulki kokoajan mukana.
"Mikko!", lähden Katariinaan kävelee. Lopulta hän lähti mukaani ja tallustimme peräkanaa kuin kaksi elefanttia kohti upeaa meripuistoa. Puistoon käveli kellon mukaan vajaat 15 minuuttia ja tämän huomasi muutamasta otsalle muodostuneesta hikipisarastakin.

Saavuimme puistoon ja Mikko otti suunnan ylös, minä alas mahdollisimman lähelle Bajamajoja. Tämä johtuen siitä, että vatsani ilmoitti tulevasta wc-käynistä.

Heitin välineeni selästä puistonpenkille ja rupesin kaivelemaan micro-onkea jolla mutu ja kymmenpiikki nousisi hetkessä.

Kerkesin nostaa mutun käteen ja huitoa samalla Halosen Jukalle joka oli tulossa tunnistamaan 7-lajia Lauri Urhon kanssa. Tässä kisassa ajan saa 7-lajin soittoajasta. Huomasin samalla kahden henkilön tulevan kohti minua.

Kohdalleni tämä oli kisan hienoimpia hetkiä. Pieni poika käveli mummonsa kanssa kohti minua. "Minulla ei ole yhtään kaveria" totesi pieni lippispää mummolleen. Päätin hetkeksi keskeyttää kalastuksen ja kysyin pojalta "Voisinko minä olla kaverisi?".

Lopulta näytin heille kuinka nappasin kymmenpiikin kivenkolosta ja annoin heille myös vapaalipun Maretariumiin. Myös Mikko kaivoi oman lippunsa heille.

Toivottavasti tämä pieni hetki jäi pojan mieleen ja hän saa kavereita myös tarhassa. Ajattelin mielessä, että joskun on hyvä pysähtyä ja unohtaa kilpailu keskittymällä hetkeen ja olla läsnä.

Toivottavasti sanani rohkaisivat poikaa ja hän saa kavereita tarhasta. Stemppiä pikkumiehelle elämänpolulle jos vanhempasi sattuvat lukemaan tämän ja tunnistamaan kenestä on kyse.

Tuo noussut kymmenpiikki oli lajilistallani 8 kalalaji ja olin kirkkaassa johdossa, kun kilpailua oli käyty vain muutama tunti. Seuraavaksi olisi vuorossa viime vuoden kisassa epätoivoisena pidetyn piikkimonnin pyynti.

Uskoin ja tiesin, että monnin pystyy pyydystämään myös päivällä, kun sen eteen tekee töitä ja tässä oli tämän kilpailun etätreenauksen suurin onnistuminen. Olimme Mikon ja Timin kanssa miettineet millä saisimme houkuteltua monnit nappamaan ja lopulta Mikko sen keksi...

Lopulta saavuin laiturille Mikon viereen. Hänen koho liikahti hetken kalastamisen jälkeen, liikahti toisenkin kerran mutta kala ei jäänyt kiinni liian pienen koukun takia.

Uusi syötti veteen ja montaa minuuttia ei mennyt kun koho liikahti kunnolla. Nyt Mikko antoi kalan syödä kunnolla ja teki vastaiskun vasta kun koho lähti sukeltamaan kunnolla.

Kala! Totesi Mikko, nappasin haavin varmuuden vuoksi lähelle ja koukkasin kalan haaviin. Se oli siinä, kisahistorian ensimmäinen piikkimonni näki päivänvalon ja vielä todella upean kokoinen yksilö.

Historian ensimmäinen piikkimonni nousi Mikolle.

Lajituomari Lauri Urho kokeili myös saada monnia tutkimustarkoituksiin ja kyllä se ammattilainen kalanpyynnin osaa. Montaa hetkeä ei siihen mennyt kun hänen koho sukelsi ja monni nousi laiturille. Myös kilpakumppanit Petri Ristola ja Roope Jansson saivat seurata vierestä pinnalle nousseita monneja.

Itse siirsin ongen kohtaan josta mikko oman monninsa nappasi ja jäin odottamaan. Olin asettanut aikatavoitteeksi reilun tunnin. Vierestä nousseet monnit antoivat motivaatiota yrittää hieman pidempää ja lopulta lajipisteen saamiseen kului aikaa lähes kaksi tuntia.

Halusin laskea saadun kalan takaisin ja Petri soittikin kisakeskukseen, että riittäisikö kalasta kuva ja todistajien kertoma. Tämä riitti ja sain laskea kalan takaisin pimeyden turviin.

Lopulta Petri siirsi onkensa samaan kohtaan mistä oman monnini sai, ja kamojani pakatessa kohoa vietiin kohti syvyyksiä. Vastaisku, kala jäi kiinni: Voi prkl, ahven!

Laiturilla kerroimme satunnaisille ohikulkijoille mitä kalastamme ja miksi. Asia selvästi kiinnosti kun näytillä oli tämä pohjassa elävä viiksiniekka.

Lopulta myös Petri sekä OV saivat monninsa listoilleen. Näistä ensiksi mainitulle piikkimonni oli myös uusi elämänpiste.

Siirryin läheiselle lahdelle joka on varmasti Sapokan jälkeen lajirikkain kalapaikka kisassa. Parkkipaikalta löytyi toinen huoltopisteemme, Mikon auto. Takapenkiltä kahluukamat päälle ja banaania sekä juomista nassuun.

Rannalla Mikko taisteli kalan kanssa, "prkl kun ei jää kiinni". Kuului vierestä, "ai toi vai?" Tiputin syötin kalan eteen ja naps, kiiski nousi listalle. Vieressä pyörähti kalaparvi. Onki parven eteen ja näin myös seipi pääsi listalleni.

Tässä vaiheessa moni varmasti miettii miksi paikat kerron näin avoimesti tässä tekstissäni? Nämä paikat saisi selville kisassa itsekin kysymällä kilpailijoilta tai seuraamalla heidän kalastustaan.

Vaikka kyseessä on SM-kilpailu ei tätä leppoisaa 8 tunnin koitosta voi hampaat irvessä vetää läpi.
Kärkikaksikko sulassa sovussa etsimässä uusia lajipisteitä.

Lahdesta listalleni nousi kiisken ja seipin lisäksi myös pasuri, Mikko, Olli, Roope nappasivat lisäksi muutaman muun lajin listoilleen.

Juuri ennen lähtöä lainasin pientä lirkkiäni Petrille, joka yritti epätoivoisesti tavoitella seipiä ohi uivista kalaparvista.

Kyllästyin törön yrittämiseen ja väenpaljouteen ja otin suunnan kohti Sapokkaa tavoitteena karppi. Ennen karpinkalastusta kokeilin vielä tavoitella haukea, tässä kuitenkaan onnistumatta.

Kuulin Sapokassa Markukselta, että Mikko oli napannut kivisimpun ja kivunnut samalla kärkikahinoihin. Upeaa omaan tiimiin kuuluvilla kaksoisjohto Lirkkimaisterin pitäessä kärkisijaa.

Karppia eikä haukea lopulta näkynyt eikä kuulunut ja päätin tehdä paikkoreissun törölle.

Lahdella Timi oli lajijahdissa ja itse kahlasin hänen viereen, tiputin ongen veteen ja nostin edellisen reissun ainoan pummilajin paikon, törön. Tämä oli lajipisteeni nro 13, olimme jälleen lajimäärässä tasoissa Mikon kanssa.

Tässä täsmennyksenä palanen säännöistä:

12 § Mestaruuden voittaa kilpailija, joka on saanut eniten hyväksyttyjä, tuomariston tarkistamia kalalajeja. Tasatulosten kohdalla ratkaisee ensimmäisenä ässien (kisassa vain yksi henkilö saanut kalalajin) lukumäärän perusteella. Mikäli tulos on senkin jälkeen tasan, sijoitukset ratkaistaan aikasäännön perusteella. Mitä varhaisempi ilmoitusaika, sitä parempi sijoitus.
Viimeisen tunnin aikana istuimme Mikon kanssa vierekkäin Sapokan rannalla. Vastarannalla tasatilanteessa kilpailussa oleva Olli yritti saalistaa lahnaa tai suutaria. Itse yritin saada karppia, tämä oli ainoa mahdollisuuteni mennä tasatilanteessa Mikon ohi.

Olin väsynyt, jalat huusi hoosiannaa ja annoin kropan levätä pehmeällä ruohikolla. Mikko nappasi ottipelin pakistaan ja lähti etsimään kadoksissa olevaa haukea. Lopulta hetki ennen kilpailun loppua onnistui hän tavoitteessaan varmistaen samalla ykköspaikkansa yhden lajin voitolla meistä perässä hiihtäjistä.

Ennen varsinaista palkintojenjakoa sain Fairplay -kilpailijan palkinnon jonka luovutti Skes ry:n puheenjohtaja Jukka Halonen.

Jukka perusteli valintaa jotakuinkin näin;

"Tämä kilpailija unohti hetkeksi kilpailun kun hän päätti piristää pikkupoikaa Katariinan puistossa... (tästä kerroin aiemmin) Lisäksi seurasin kuinka hän antoi kisassa kakkosena silloin olleelle oman välineensä lainaan koska oli tavoitelajit sillä jo pyytänyt kyseisestä kohdasta.

Kilpailua voin suositella kaikille joita lajikalastuksen kokeileminen kiinnostaa. Sapokan monipuolinen lajisto sekä muiden fongareiden läsnäolo antaa mahdollisuuden oppia niitä pieniä jippoja joilla lajien pyynti onnistuu jatkossa helpommin.

Mikosta tuli samalla tuplavoittaja, ensiksi keväällä pokattiin tiiminä Kalamaratonin voitto Kotkasta ja nyt vielä henkilökohtaisen kisan voitto. Upea fongauskilpailukausi sai arvoisensa päätöksensä.

Lajikalastuksen SM-potretissa kilpailujohtaja Markus Ratinen, hopealle sijoittunut Juha Salonen, mestari Mikko Joensivu, pronssia pyydystänyt Olli Varhimo ja Maretariumin aina yhtä ihana Sari Saukkonen. Species Fishing Teamistä kuvassa 3/4.

Kilpailu sopii hyvin myös perheille ja lapsille. Markuksen lapset Eetu ja Anni kalastivat Uusitalon Antin kanssa koko kisan ajan. Eetu nappasi 8 lajilla sijan 11 ja Anni 7 lajilla sijan 12.

Seuraavaa lajikalastuskilpailua saadaankin odotella useampi kuukausi jolloin vasta alkaa Kalamaraton kausi.

Milloin ja mikä Kalamaraton kaupunki on ensimmäisenä vuorossa pitää hullun jännityksessä, varmaa on kuitenki se että, kaikkiin kisoihin koitetaan paras miehistö saada mukaan eli koko neljän hengen tiimimme!

Kiitos jälleen Onkitukulle tiimimme sponsoroinnista ja neuvomisesta mäskäyksen ja syöttien suhteen. Jälleen opettiin jotain uutta mitä voi soveltaa ensi vuoden Kalamaratoneissa.

Lisätietoja lajikalastuskilpailuista löydät www.skes.fi osoitteesta.

The Lirkkimaisteri Mikko pokkasi voitosta Sakke Yrjölän maalaamaan allikkosalakka -taulun.

Tiimiläistemme lajilistat

  • Mikko: Ahven, Hauki, Kiiski, Kivisimppu, Kymmenpiikki, Mutu, Salakka, Seipi, Sorva, Särki, Säyne, Pasuri, Piikkimonni ja Törö  (Ei lahna, turpa)
  • Juha: + Turpa + Lahna (Ei kivisimppu, hauki, säyne)
  • Timi: Ei kivisimppu, piikkimonni, turpa)

Kilpailusta kirjoitettua


Kuvat: Skes ry Jukka Halonen

23.7.2016

Voi V mikä matka kohti 50 elämänpistettä!

Kirjoitettu matkalla junalla Joensuuhun 22.7.2016


Elämänpiste suomesta nro 50!
Lomareissumme sai surkean päätöksen, kun automme ei inahtanutkaan anoppilan pihassa. Onneksi olin alkuvuonna ottanut vakuutuksen joka turvaisi matkamme jatkumisen jos auto jättäisi matkalle.
Jotenkin meidän kohdalla autot ovat arvaamattomia ja lomareissua ajatellen piti pelata varman päälle.
4200 km se kesti...

Sijaisauto toimitettiin Scandiarentin toimesta keskelle korpea ja saimme sen käyttöömme viiden päivän ajaksi. Autoksi saimme Seatin Leon automaattivaihteisen farmarin.

Auton sain palauttaa hotelli Vantaan toimipisteelle tiksiin. Erinomaisesta palvelusta kaikille Scandiarentissä minua auttaneille megalomaaniset kiitokset!

Matkaa on pari tuntia junalla takana ja mietin mikä auto on allani Joensuusta lähtiessäni. Sain eilen Laakkosella puhelun jossa sain kuulla seuraavaa; "Osa jonka tilasimme on oikea, mutta se ei käy sinun autoon. Olemme lähettäneet tehtaalle kuvat ja tiedustelleet mistä moinen voisi johtua."

Kerroin, että olen sopinut viikonlopun ohjelman ja ostanut perjantaiksi junalipun auton kotiin hakemiseksi. Vaimoni tarvitsee työssään isoa autoa eikä lainassa oleva Toyota Yaris riitä lapsien kuljettamiseen.

"Jos auto ei ole perjantaina valmis saatte meidän koulutusauton alle loppu korjauksen ajaksi".
Pakko sanoa, että erinomainen vaihtoehto joka tosin pakottaa käymään Joensuussa toistamiseen syksyn aikana.

Onneksi tämän reissun pystyn yhdistämään kätevästi Myllykosken sammenkalastusreissun kanssa ja sain Joensuussa seuraksi Kalamaratonista tutun Hannun sekä pe-la väliseksi yöksi majapaikan ex duunikaverini Markuksen mökiltä.

Joensuussa kävin Kalamaraton tutun Hannun kanssa heittämässä Utran frisbeegolf -radan läpi ja päädyin tulokseen 101 Hannun heittäen radan tulokseen 74.

Oma auto alla, korjaus maksoi 690€. Ennen kalastusta kävin moikkaamassa toista vanhaa työkaveriani Pasia. Iltapäiväkahvit ja munkit rupattelun lomassa nassuun ja nokka kohti Varaslampea.

Lesnan naputtajat ovat tehneet upean lähikalastuspaikan lammelle. Tavoitteenani oli lammessa lymyävät suuret suutarit ja ruutanat. Varaslammen kunnostusprojektista voi lukea tästä.


Varaslammen ympäriltä löytää onkipaikkoja ja opaskylttejä
Muutaman tunnin kun oli onkinut saapui yksi facebook tuttu seuraksi. Nyt oli Pertin vuoro, armottoman kova onkimies jonka kanssa kävimme yksi talvi pilkillä yrittämässä kuhaa Pieliseltä. Lampi pihtasi parhaimaansa ja antoi saaliiksi vain muutamat lahnan. Oli aika hyvästellä Joensuu ja lähteä saunomaan Kiteelle.

Kylmälaukku viilensi sopivasti nalleperheen ja perillä Markus oli nakittanut poikansa saunan lämmitykseen. Sauna olikin kirjaimellisesti lämmin ja istuimme tasaisin väliajoin viilentämässä ja nauttimassa olutta terassilla. Edessä siinsi tyyni Pyhäjärven pinta jonka alla lymyili mahtisaaliita.

Kirjoitettu kotona 24.7.

100 km se kesti...
Aamulla fiilikset oli alhaalla kun edellisenä päivänä korjaamolta haettu auto oireili eikä lähtenyt käyntiin. Voisin sanoa, että voisi vituttaa kn kaikki menee päin persettä. Onneksi ex duunikaverin pojalla oli mökillä mukana Xbox ja siihen NHL16, aamukahvit naamaan ja änäriä mättämään.

Ensimmäisen pelin jälkeen kävi selville, että sijaisauto ja hinuri tulevat samalla kyydille ja pääsen vajaan kahden tunnin odottamisen jälkeen jatkamaan matkaa. Peli päättyi murskaavasti 12-4 minun tappioksi. 

Voisi sanoa, että hieman vitutti hävitä ja myöntää huonouteni. Onneksi Luukas kertoi, että pelattiin helpoimmalla tasolla jossa jokainen edes päätyyn päin suuntautuva laukaus menee maaliin kuten legendaariselle Hifk maalivahdille aikoinaan. 

Muutettiin peliasetuksia hieman vaativammaksi ja seuraavat pelit päättyivät molemmat lukemiin 1-4 minun voittoihin.

Viimeisen pelin jälkeen vedettiin aamupalan jatkeeksi grillimakkarat ja grillaillessamme hinausauto saapuikin mökkitielle valkoinen paholainen kyydissään vieden samalla Passatin uudelleen korjaamolle.

Opel jonka sain alleni on ihan kiva auto ajaa, vakionopeudensäätimen käytön oppimiseen meni 100 km. Me miehet kun ei ohjekirjoja avata :D


Kohti 50 elämänpistettä ja uusia muistoja

Reilu kuuden kilon siperiansampi vetää pakosti suun hymyyn
Myllykosken karppilampi on upea paikka lajikalastajalle. Lampeen istutettujen siperiansampien ja karppien lisäksi lajistosta löytyy suutari, säyne, ruutana, lahna, ahven, hauki ja nyt siirtoistutettuna myös turpa. 

Ajellessani lammelle mietin kuinka viritän välineet ensiksi pyyntiin, laitan grilliin tulet ja avaan kylmän bissen nauttien hetkestä. Aamuinen vitutus saisi kiitää pitkin tyyntä lammenpintaa Kymijoelle ja siitä kohti syvimpiä ulappojen monttuja. 

Olin Taavetin kohdalla kun Timi laittoi viestiä; "Perillä". Tiesin, että ainakin reilu tunti menee minun paikalle pääsemiseen. Vihdoin, Myllykosken aakkosasema. Nyt ruoat pussiin, hamppari messiin ja lisää kylmää bisseä kylmälaukkuun. Yksi poronkusema ja olen rantsussa!

Vihdoin rannassa, vapateline kasaan. Häläreistä patterin oikein päin ja kiinni telineeseen, perinteitä noudattaen majoituimme kalapaikkojen 18-21 luokse eli sisäkaarteeseen. Näiltä jalansijoilta olemme saaneet eniten tapahtumia ja kaloja ylös. 

Tämä viritys toimi koko reissun pyytäen sampien lisäksi karpin, suutarin, turvan ja säyneen.
Käytämme lammella kalastaessa karpin kalastuksessa tuttua bolt-rigiä. Rigin erikoisuus on kiinteä paino. Painon avulla koukku tarttuu kalan nykäistessä syöttiä nätisti suupieleen. Ison kalan ollessa kyseessä irtoaa paino samalla vapaaksi liukavaksi pääsiimaan. Kaksi vavoistani sai tämän virityksen ja yhteen tein perinteisen liukupaino version.


Välineet pyynnissä
Kaikissa rigeissä käytin kuitenkin valmiita karppiperukkeita joissa syötin saa viritettyä koukun ulkopuolelle siimaan roikkumaan. Tämä jättää itse koukun syötittä ja kalan on helpompi imaista koko setti suuhun tartuttaen itsensä päätä kääntämällä tai nostamalla. Lue tästä Jounin vinkit sammen pyyntiin.

Tarvikkeet rigauksien tekoon löydät Onkitukusta. Tässä käyttämiimme tuotteisiin suorat linkit:


Karhu -olut, mikä ihana makunautinto heti retken alkuun. Heti ensimmäinen suullinen huuhteli aamuisen harmituksen alas kurkustani luoden täydellisen onnistumisen tunteen. Vaikka autonhaku reissu ei mennyt kuten Strömsöössä. Reissu oli vasta alussa ja tiesin, että epäonni ei voi jatkua, ei vaan voi! 

Vieressä Timi viritteli omia pyyntejään veteen ja ihailin tämän herran tarkkaa välineiden virittämistä. Vuonna 2013 kun teimme ensimmäisen yhteisen kalareissumme facebookissa tapaamisen jälkeen, en olisi uskonut kuinka monia hienoja hetkiä hänen kanssa on tullut koettua. Lue tästä kuinka tapasimme. 


Häläreiden sinfoniaa


Nauttimiseni keskeyttää PIIP ääni joka tulee minun häläreistä. Ehkä se oli ohiuinti, PIIP kuuluu kuitenkin toisen kerran. Lasken oluen kylmälaukun päälle ja lähden vapojani kohti. PIIPPIIPPIIP saan tervehdyksen kun nappaa vavan käteen, löysät pois ja vapa ylös. "Kiinni", huudan jolloin Timi tulee vapautusmaton sekä haavin kanssa viereeni. Joko nyt olisi minun vuoro avata sampitili lammella?

Mietin kuinka viime vuoden reissulla olin karkuuttanut yhden varman suukalan ja saanut muutamia ulkopuolelta tarttuneita. Olisiko tämä jälleen kohtaloni? Päätin, että nyt tämä kala tulee ylös vaikka väkisin.

Muutaman minuutin taistelun jälkeen kala näyttäytyi ensimmäisen kerran; "Sampi ja suusta kiinni", mitä helv. tuntia ei olla oltu ja ensimmäinen sampi on uimassa haaviin. Samalla Timi koppasi kalan haaviin ja nosti vapautusmatolle, se on siinä kuten Antero Mertaranta huutaisi.

Elämänpiste numero 50 näki päivänvalon! Kalaa kuvatessamme ampiainen tai kusiainen pisti -tai puri minua sormeen ja heti perään kusiainen mahaan. On tämä nyt prkl kun ei missään saa olla rauhassa öttiäisiltä.

Muutamat kuvat upeasta kalasta ja vapautus! Olin onnistunut, periaatteessa retken olisi voinut päättää tähän ja ajaa illaksi kotiin rakkaan perheen luokse. Olemme sen verran harvoin yönyli kalareissuilla, että päätin kuitenkin unohtaa nämä ajatukset ja heittää syötit uudelleen pyyntiin. 

Olimme levittäytyneet ponnin rannalle ja pyynnissä oli yhteensä 5 vapaa ja lisäksi Timi harjoitteli parttiongintaa. Vasimmaisessa vavassa piippasi ja häläri aloitti jatkuvan piippaamisen. Timi juoksi vavalleen nostaen sen pystyyn varmistaen kalan tarttumisen. Kiinni on! 

Samalla kun hain haavia alkoi oma hälärini oikeassa reunassa huutamaan, annoin haavin Timille ja menin tartuttamaan oman kalani. Kiinni on!

Tuplatärppi, huusin Timille. Heti tämän jälkeen myös keskellä oleva Timin vavan häläri piippasi ja aloitti huutamisen.

TRIPLATÄRPPI!!! Minun kala veti siimat ristiin ja onneksi onnistuin yhdellä kädellä kelaamaan muiden vapojen siimat vavan kärkiin. 

Löysäsin hieman jarrua ja jätin vapani telineeseen, että pääsin auttamaan Timiä kalojen kanssa.

Timi oli saanut oman kalansa ylös ja vienyt vapatuskaukalolle ja tuli samalla haaviamaan minun kalan. Olin kerennyt kelaamaan kaksi vapaa ylös jolloin kala sai temmeltää vapaasti väsytellen samalla itseään kun kävin haavitsemassa Timin toisen kalan. Lopulta vapautuskaukalossa oli kaksi Timin kalaa ja minun kala kävi haavin kautta ja pääsi jatkamaan kasvuaan. 

3 kg turvalla oltaisiin korkealla ennätyskalalistalla
Saimme hetken aikana saman määrän suusta koukutettuja sampia kuin edellisen vuoden reissuilla yhteensä. Ennen kuutta olimme pyydystäneet viisi sampea joista jokainen oli tarttunut nätisti suupielestä kiinni. Bolt-rigillä kalastettaessa koukku ei pääse kalan suussa kovin syvälle ja lähes poikkeuksetta se löytyy heti suupielestä.

Ilta tarjosi hirveää tykitystä kalojen osalta. Mainottakoot mm. Timin pyydystämät n.3kg turpa, 1kg säyne, 1,5kg suutari, 1kg ruutanat jne...

Tuplatärpin lopputulos

Minulle osui useita yli kilon suutareita sekä yksi 1,5 kg turpa useiden sampien lisäksi. Näiden pienien sampien ja muiden lajien lisäksi nappasimme molemmat yli 6 kg sammet. 
Yhtä hymyä

Yhdeksän aikaan saapui seuraamme Arsi, vanha opiskelutoverini Savonlinnan ajoilta ja nykyinen varteenotettava Kotkan Kalamaraton voittajaehdokas tuli moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia. Kuin tilauksesta hänen saavuttua yksi häläri aloitti huudon ja Timi sai napata yhden sammen lisää saalistilastoomme.


Herätyskellot täynnä voimaa

Upean taistelun antanut 1,5 kg suutari.
Yöksi vähensin vapamäärääni kahteen. Yöllä kolmella vavalla kalastaminen voisi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa totaalisen siimasotkun.

3:43 katson puhelimesta kun kömmin makuupussiin. Herätyksen tarjosi ensimmäisenä ylös tulleena kalana komea suutari. Ennen suutaria muutama piippaus ja yksi vienti oli Timin vavoissa. 

4:13, nyt on jo valoisampaa. Piippiippiiipppii, siima juoksee puolalta hirveää vauhtia joka on merkki kalan tarttumisesta. Prkl, sammakko meinaa jäädä alleni kun pompin sukkasilleni kohti vapaani. Lopulta onnistun pompinnan lomassa laittamana kengät jalkaan ja saan vihdoin vavan käteen. Löysät pois ja vapa ylös, nyt tuntui voimakas kala siiman toisessa päässä. 

Kala käy kerran pyörähtämässä vastarannan lumpeikon edessä eikä nouse pintaan suosiolla. Ei ole sampi, edellinen suutari teki samalla tavalla ja väsyi nopeasti. Ei ole suutari, voisiko olla karppi? 

Kuluneen vuoden toinen karppi,  6 kg pelkkää poweria!
Sydämen lyönnit tihenevät jokaisella vavan nyökkäyksellä, kala ei vaan väsy. Hitaasti saan suostuteltua kalaa lähemmäksi ja unen pöpperöisillä silmillä totean kalan karpiksi. Lopulta kala väsyy ja saamme sen haavin kautta vapautusmatolle.

Aamulla Arsi tuli toistamiseen moikkaamaan ja Timi nappasi kuin tilauksesta yhden sammen kuvattavaksi. Yhteensä saimme 15 sampea joka ylitti kaikki odotukset ja mistä riittää varmasti kerrottavaa tulevaisuudessa.

Tämän ja kaikki muutkin lammen asukit ovat todella upeita yksilöitä ja niitä pitää käsitellä varovasti. Kuvaamme kalan, punnitsemme ja laskemme elvytyksen jälkeen takaisin elementtiinsä. Nimikko sammista onnistuimme koukuttamaan seuraavat kalat:

  • Puttonen (istutettu 26.05.2016 paino 6700g)
  • Pyle (istutettu 26.05.2016  paino 5600g).
  • Toukka (istutettu 19.5.2015 paino 4200g)
  • Tomas (istutettu 19.5.2015 paino 2300g)
  • Markku (istutettu 19.5.2015 paino 2200g)
  • Karppi 6 kg
  • Turpa 3 kg, Turpa 1,5 kg, Turpa 1 kg
  • Suutarit x 10 1-1,5 kg
  • Säyne 1kg
  • Ruutana x 2 1 kg
Myllykosken Jokamieskalastajat ry:n sivuilta voi lukea lisää karppilammesta.


21.7.2016

4-6.7.2016 Upeita maisemia ja tärppejä

Muonionjoen Äijäkosken laavulla

Lohi - tuo hopeakylkinen lohikala jota tuhannet matkalaiset tulevat Lapin joille pyytämään ja mikä on myös minun tavoitteeni seuraavien päivien aikana. Päivä pitäisi odottaa, että joella päällä oleva rauhoitus loppuu ja pääsee Miikan kyytiin lohta soutamaan.

Pakkasimme kamamme ja lähdimme ajamaan Saulin mökiltä kohti Enöntekiötä. Tie jota ajoimme oli asfaltoitu, mutta siihen mahtui vain yksi auto ajamaan kerralla. Leveys-suuntaan tie aiheutti hilpeyttä kun ohituskohtia oli tehty vain muutamia tälle välille.

Pääsimme kuitenkin elossa kohteeseen ja kävimme tutustumassa Pallas-Ylläs kansallispuiston luontokeskukseen.


Vuonna 1991 olin yksitoistavuotias kun saavuimme Enontekiöön. Olimme tuolloin vaeltaneet halki Pallas-Hetta vaellusreitin kahdeksan päivän aikana Sanomain luontojaoksen kanssa. Olin porukan nuorin ja valitin kuulemma ensimmäiset päivät kaikkea mahdollista...

Onneksi lähdin, noista hetkistä syntyi se palava kaipuu näihin karuihin maisemiin.

Nappasimme paikallisesta K-kaupasta matkaevääksi valmiiksi tehtyä grillikylkeä ja otimme suunnan kohti Kilpisjärveä.

Morsiushuntuputous - Skibotten - vuoria ja simpukoita

Nimensä veroinen. Alas kannattaa kiertää hieman kauempaa kulkevaa polkua pitkin.
Etsin kotona ollessani nähtävyyksiä Kilpisjärvi - Skibotten alueelta ja yksi nähtävyys oli Morsiushuntuputous vain kivenheiton päästä Norjan puolelta. Putouksen löytää helposti kun ajaa kohti Skibottenia ja odottaa vasemmalle puolelle ilmestyvää levähdyspaikkaa.

Isi, ei saa kuvata!
Harmittavasti tätä upeaa luonnon nähtävyyttä ei ole merkitty mitenkään kyltein.

Putouksen vierelle on tehty aidoitettu näköalatasanne josta näkee alhaalla aukeavan laakson. Suosittelen kuitenkin kävelemään putouksen alapuolelle katsomaan tätä upeaa huntumaista putousta koko kauneudessaan.

Polku jota kannattaa seurata kulkee putouksesta kauempana, tämä on turvallisempi kuin heti putouksen vieressä kulkeva joka on merkitty sortumisvaara kyltein.

Putouksen alla suoritetun kokovartalo sumutinpesun jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa kohti Skibottenia.

Kilpisjärven jälkeen pieni puro jota tie seurailee on matkalla muuttunut suureksi joeksi joka laskeutuu kohisten kohti merta.

Välillä teki mieli pysähtyä ihailemaan tätä kristallinkirkasta jokea ja katsoa näkyisikö sielä kaloja. Ehkä ensi vuonna tähänkin löytyy aikaa...

Löysimme kaupungin takaa matalan rannan jonne laskeuduimme etsimään simpukoita. Lopulta Olivia löysi hienon simpukan kuoren joka koristaa nyt olohuoneemme hyllyä muiden matkamuistojen seurana.


Suomen maanteiden korkein -ja matalinkohta


Takaisin rakkaaseen kotimaahan ajaessa huomasin kuinka ohitimme Suomen maanteiden korkeimman kohdan Muotkatakka. Kohta oli pakko katsastaa tarkemmin ja tutustua hieman alueeseen. Levähdyspaikalta löytyy myös 1941-1945 käydyn Lapin sodan viimeisten laukauksien laukaisupaikka joka oli samalla sodan muistomerkki.

Ajaessani mietin, että jos tämä on korkein kohta niin mikä on matalin? Heitin kysymyksen kuvan kera Destian Facebook-sivuille ja sain parin päivän päästä vastauksen:

Destia Oy Huomenta. Kakkois-Suomen ELY:n ja Destian henkilöistä koostuva raati pohti kysymystäsi ja vastaus kuuluu näin: 
"Liikennevirastolla ei ole mitattua faktaa tienpintojen korkeuksista tierekisterissä. Toki mittalukuja on kerätty esim. tulvapaikkojen osalta. Vuosaaren tietunnelin matalin paikka on -25m merenpinnan tasosta ja -28m suuaukkojen tasosta. Luvut on tarkastettu suunnitelmasta. Raadin tiedossa ei ole muuta paikkaa, joka voisi olla yhtä matalalla.
Muita yhtä matalalla sijaitsevia liikennealueita voisivat olla esimerkiksi Suomenlinnan tunneli tai Helsingin metron tunnelit. Niiden korkeusasemasta meillä ei kuitenkaan ole vahvistettua tietoa."  
Raadin mielestä kysymys oli niin hyvä, että siitä ansaitsee pienen palkinnon. Joten kurkkaathan Juha yksityisviestisi. :)
Aurinkoista kesän jatkoa!
Kannattaa olla utelias :D

Lähellä mutta kaukana - Kaukana ja pitkällä

40€ majapaikka
Ajaessamme Kilpisjärveltä kohti Muoniota päätimme majoittua epävakaan sään takia mökkiin. Majapaikka löytyi Lätäsenon alueelta Markkina nimisestä kylästä. Lätäsenon majat, majapaikka josta saa myös venekyydit isännän toimesta legendaariselle Lätäsenenon alimmalle koskelle.


Sohta Kawaguchi matkalla kohti Kilpisjärveä

Istuin kuistilla kun huomasin nuoren miehen haahuilevan pihalla. Kysyin voisinko auttaa, ja hän vastasi englanniksi etsivänsä kylpytiloja. Neuvoin mistä tilat löytyvät ja vaihdoimme kuulumiset englanniksi.

Kävi ilmi, että Sohta oli lähtenyt 60 päivää sitten ajamaan Helsingistä kohti Kilpisjärveä PYÖRÄLLÄ! Huima mies ajattelin ja kysyin maistuisiko hänelle bisse. Kunnon mies ei bissestä kieltäydy ja näin istuimme hyttysten syötävänä bisseä juoden ja rupatellen hänen ja meidän reissustamme.

Lopulta hyttyset veivät voiton ja hän linnoittautui pieneen telttaansa nukkumaan. Samalla myös majapaikkamme isäntä tuli kertomaan minulle alueen kalapaikoista ja sain paperilappusen mihin nämä oli piirretty.

Lopulta istuimme isännän kanssa kahviossa katsellen taimenten kutuvideoita ja jutellen taimenen monimuotoisuudesta. 

Tietoa - Taitoa - Tuuria


Miika Nyman jonka avulla sain viime vuoden lapinreissulla elämäni ensimmäisen lohen oli jälleen pelipaikoilla.

Lähdimme heti rauhoituksen päätyttyä kohti pelipaikkoja ja ihailimme matkalla kuinka harjukset napsivat pinnalle laskeutuvia vesiperhosia ravinnokseen. Lähdimme laskemaan vieheitä samalle niskalle josta viime syksynä sain elämäni ensimmäisen lohen.

Vieressä pyörähti lohi pinnassa ja miedommassa virrassa harjukset napsivat vesiperhosia pinnalta. Näissä tilanteissa mieli lepää ja unohtaa työasiat totaalisesti. On vain tämä hetki, tässä on hyvä olla.

Sonkajamuotkan kovin lohiäijä Pasi näytti meille mallikalaa.
Olimme soutaneet reilut kymmenen minuuttia kun samaan aikaan rannasta lähtenyt Pasi tuli veneellä vierellemme. "Tämmöinen tuli", kuului veneestä.

Lopulta soudimme iltamyöhään tyhjää eikä tärpeistä ollut tietoakaan. Olimme juuri harkitsemassa lähtöä kun Lapin lomamökkien mökkikylän kohdalla tärähti. "Nyt on iso kala, räikkä huutaa siihen malliin" huusi Miika. Siirryin nopeasti keskipenkille ja rupesin kelaamaan muita vieheitä ylös.

Abun kelojen siimaohjain liikkui puolelta toiselle, ensimmäinen ylhäällä. Viereisessä kelassa kala vetää siimaa edelleen ja räikkä huutaa hoosiannaa.

Vihdoin on vieheet ylhäällä ja Miika nappaa kalavavan, voi prkl! "Se oli iso kala, veti varmaan 50 metriä siimaa ja huudatti räikkää" toteaa Miika ja jatkaa "ehdottamasti yksi upeimpia tärppejä mitä olen täällä kokenut".

Tämä oli niin kutsuttu TILASTOTAPPIO!

Hieman harmittaa, mutta onneksi päiviä on vielä jäljellä. Tästä jatketaan heti aamulla jos keli sallii.

Kellon ollessa viisi aamulla katsoin ulos. Olimme sopineet illalla, että Miika lähtee vaimonsa kanssa vesille ja me lähdemme toiselle soudulle myöhemmin aamulla.

Yhdeksältä olin rannassa kuten Miikakin. Taivas oli auki ja vettä satoi kaatamalla, kalamiehiä kun olemme emme ole sokerista. Olimme myös ainoat soutajat mökkikylän edustalla ja Miika pääsi uittamaan vieheet jokaisen ottimontun uumeniin.

Ensimmäinen tärppi tuli keskeltä virtaa paikasta missä ei ollut mitään. Siirryin jälleen keskipenkille ja rupesin kelaamaan tyhjiä vapoja pois. Sain kaksi vapaa kelattua kun oli aika ottaa vapa jossa kala oli. Prkl, sinne meni sekin fisu.

Elämäni toinen lohi ja lajipiste nro 38.
Uudestaan vieheet uintiin ja kohti uusia ottimonttuja. Kello läheni kymmentä kun räikkä alkoi huutamaan. Nyt kelasin tyhjät vavat ennätysvauhtia veneeseen ja pääsin ottamaan kalavavan kiinni.

Tärppi! Nyt pysyy kiinni! Miika hidasti airoilla veneen alasmenoa ja pyysi minua kelaamaan kokoajan löysiä pois.

Kalalle ei saisi antaa yhtään löysää. Olen viimeiset pari vuotta ihmetellyt miksi jarrua pidetään niin löysällä ja alan tämän nyt ymmärtämään.

Lohi iskee vieheeseen todella äkäisesti ja kalastettaessa virrassa lähtee kala usein alavirtaan vetäen siimaa kelalta kokoajan.

Jarrun ollessa kireällä repisi kala itsensä irsi ja ison kalan ollessa kyseessä voisi siimat napsahtaa katki.

Tuntui ettei kelalle kerry siimaa yhtään jarrun löysyyden takia. Kala kuitenkin väsyi ja lopulta Miika totesi, "lisää painetta kalalle".

Lopulta kala tuli koukkaus etäisyydelle ja heti kävi ilmi, että nyt on oma ennätyslohi nousemassa veneeseen. Koukkaus ja kala veneeseen, hienosti alumiininen pappi kilahti ja sen sointi kiisi pitkin joenpintaa mökkikylään asti.

Lohen kohtaloksi koitui keltainen scorpioni selkäinen Lilli -vaappu.

Rannassa punnittiin kala ja painoa oli 6,6kg, samalla myös muita mökkiläisiä tuli katsomaan saalistamme. Oma ennätys parani parilla kilolla.

Muonionjoki ei pettänyt tänäkään vuonna! Kiitos Miikalle.

Kiitos Miika jälleen kerran. Mielestäni lohensoutu on enemmän taito kuin tuuri laji. Tarpeeksi monta kertaa kun koskessa pitää venettä paikallaan ja ohjaa vieheet kivien taakse on lopputulos taattu.

Harriniva - perheille sopiva camping-alue

450 eri kokoista ja näköistä koiraa ihmeteltävänä


Muonion keskustan kupeesta löytyy Harrinivan Camping -ja hotellialue. Alue soveltui loistavasti perheemme tarpeisiin koska saimme caravanalueelta tolppapaikan johon saimme automme kylmälaukun kytkettyä. Nopea tutustuminen alueeseen antoi paikanvalinnasta positiivisen kuvan.

Slurps!
Tyttäremme bongasi välittömästi alueelta trampoliinin ja leikkialueen. Lisäksi löytyi frisbeegolfrata sekä minigolf jota pelasimmekin useamman kierroksen majoituksemme aikana.

Alueen vieressä on myös huskyfarmi johon pääsee tutustumaan maksua vastaan. Perhelippu meiltä maksoi 20 €.

Tutustumiskierroksella saimme kuulla koiravaljakko koirien koulutuksesta ja niiden elämästä sesonkien ulkopuolella. Näimme lukuisia eri ikäisiä koiranpentuja

Kierroksen loppuvaiheilla taivas repesi ja kasteli koko porukan läpimäräksi. Kiitos oppaalle huimasta tutustumisreissusta.

Voimakas rankkasade muutti ruokailusuunitelmamme ja päädyimme Hotellin ravintolaan syömään.

Täytyy sanoa, että vaatteet läpimärkinä grillipihvi maistui erittäin hyvältä ja voitti tässä tapauksessa lounaaksi suunnitellut grillimakkarat 100/0.

Ruoan lisäksi palvelu oli erinomaista ja mm. vaimoni sai lohen kyytipojaksi soijakermasta tehdyn kastikkeen. Ravintolan palveluja voi siis suositella myös allergikoille.

Ruoan jälkeen siirryimme hotellin yläkerrasta löytyvään oleskelutilaan kuivattelemaan ja odottamaan sateen loppumista.

Kiitos Harrinivan porukalle loistavasta palvelusta ja majapaikasta, tulemme varmasti toistekin.

Muoniosta ajoimme haipakkaa Kuusamon kautta kohti Ilomantsia... 1020 km päivässä on hieman liian pitkä ajomatka ja nyt sen tiedän.

30.6.2016

30-31.6. 2016 Hyttyshelveteissä kalastamista

Raudut viihtyvät korkealla olevissa tunturijärvissä ja lammissa.
Unten ja unelmien rautujärvi

Aamulla herätessäni tiesin, että nyt on uuden elämänpisteen pyydystäminen lähempänä kuin koskaan. Olimme löytäneet telttapaikan läheltä kalakaverini Tepon kertomaa rautupaikkaa. Niin uskomattomalta kuin se vielä eilen tuntui on uuden elämänpisteen saaminen nyt mahdollista.

Katsoin kartasta etäisyyden ja kävelymatkaa olisi noin 2,5-3 kilometriä. Tämä matka voisi onnistua myös Olivialta ja lähdimmekin aamupalan jälkeen matkaan. Seurasimme paikallisten tekemää tietä jota pitkin pääsisimme suoraan kalastuskohteeksi valikoituneelle järvelle.

Rautu ei voinut vastustaa Beten Lotto lippaa.
Elämänpisteselfie
"Isi, ota mut reppuselkään... Isi, kanna mua olkapäillää... Iskä, mä en kävele senttiäkään..."

Näitä kommentteja kuului tasaisin välein tyttäreni suusta. Voi prkl, tähänkö tämä elämänpistejahti tulisi kariutumaan...

Lopulta vaimoni Tanja sanoi "mene sitä edeltä, me tullaan perästä". Tämä antoi uskoa jahtiin. Nostin tahtia ja jätin perheeni taakseni.

Lopulta kummun takaa näkui vettä. Piirsin polulle nuolet osoittamaan poikkeamani polulta. Laskeuduin rinnetta ja huomasin kuinka pienen lahdukan keskellä tuikkasi kala.

Täysin tyyni pinta rikkoutui ja mieleeni siinsi ajatus; Olisiko nyt on minun raudun pyyntini tähtihetki?

Saavuin lopulta lammen rannalle ja tervetuliaiseksi sain kahden kalan tuikit. Istuin hetken ja otin hörpyn juomapullosta. Uistinpakkini uumenista löytyi pieni punamusta Bete-Lotto lippa. Tällä se onnistuu ja tähän uskon.

Ensimmäinen heitto suuntautuu suoraan kohti viimeisintä tuikkia. Näen pitkältä kuinka hopea lippa pyörii kirkkaassa vedessä vasten tummaa pohjaa. Kelaan hilkaa kun huomaan lippaa lähestyvät pinnan rikkovat vanat. Nyt ovat huomioineet ohi kiitäneen lipan ja tavoittelevat sitä kilpaa.
Elämänpiste rautu, pieni ja kaunis!

Tärppi! Jokainen kalastaja odottaa tätä tunnetta, niitä ensimmäisiä hetkiä kun vavan kärki tärähtelee kalan potkujen voimasta. Kelaan kalaa lähemmäksi ja huomaan nostaessani onnistuneeni tavoitteessani. Kala ei ole suuri, mutta minulle se on uusi elämänpiste.

Huudan sisälläni iloissani onnistumisesta.

"Isi", kuuluu kukkulan laelta. Tyttäreni juoksee luokseni ja haluaa heitellä virvelillä. Annan vavan hänelle ja saan vierestä seurata kuinka oppini alkaa menemään perille. Samalla myös vaimoni saapuu rannalle ja päätämme tehdä nuotion grillataksemme makkarat.

Onneksi on into kalastukseen periytynyt myös tyttärelle
Seurasin grillailessa kuinka sitkeästi tyttäreni yritti saada uutta elämänpistettä raudusta. Sitkeydestä ei tyttöä voi syyttää, parhaansa yritti vaikka välillä lippaa revittiin puusta tai ruohoista irti.

Lounastauon jälkeen palasimme teltalle, niputimme kamat ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Saulin mökkiä.

Matkalla poikkesimme kahvilla Gielajohkan leiripaikan kahvilassa ja totesimme alueen potentiaaliseksi majapaikaksi tulevien vuosien retkille.

Kohti hyttyshelvettiä - tuikkeja ja tärppejä

Nappasimme Inarista mökkieväät ja lähdimme ajamaan kohti Kapsajoen varrelta löytyvää mökkiä. Kalapaikkana Kapsajoki on mielenkiintoinen, mahdollisuus on harjuksien lisäksi myös taimeniin.

Omat saaliini ovat olleet vain haukia sekä yksi alamittainen taimen.


Kaunis täpläkylkiä, ei pistekala!
Saulin mökki sijaitsee vain kivenheiton päästä joesta. Huonoina puolina on todella suuret hyttysmäärät ja jatkuva sähkön puute. Todellinen eräkämppä!

Majoituimme mökille ja päätin lähteä harjoittelemaan hyvin alkaneita perhokalastuskokemuksia joelle.

Kävelin mökistä alavirtaan löytyvälle suvannolle kun huomaan virran reunassa tuikin. Ajattelin Tenojoen tavoin kokeilla pintaperhoa. Heitän perhon hieman tuikin yläpuolelle ja annan laskeutua, tärppi! Kala jää samantien kiinni ja kelaan pienen harjuksen ylös.

Samasta kohtaa saan myös reissun ensimmäisen taimenen joka on valitettavasti selvästi alamittainen. Taimenen alamitta Kapsajoella on 50cm, jesh!

Valitettavasti tälläkin joella paikalliset onkii taimenia tammukkoina pannulle. BUU!!!!
Alueen kalastus-säännöt löydät Levin sivuilta.

Näihin tunnelmiin päättyi kalastaminen Kapsajoella.

Lopulta seuraavat tunnit meni pieniä harjuksia ylös napsien. Ei tämä perhokalastus nyt niin perseestä olekaan :D

Päätimme illalla, että Saulin mökin hyttyshelvetti saa jäädä taakse ja painamme huomenna kohti Kilpisjärveä ja katsomme sieltä myös majapaikan...

29.6.2016

29.6.2016 Kohti ääretöntä ja sen yli – Nordkapin valloitus

Pirteänä kohti Nordkappia

Aamulla kun heräsimme Tenon kuohujen kohinaan, olin ylpeä itsestäni, olin saanut lajipisteeksi nro 36 harjuksen yhdestä Suomen mahtavimmista joista ja vielä perholla.

Ajatus ajaen saavutettavasti Euroopan mantereen pohjoisimman pisteen valloittamisesta kuulosti hienolta ajatukselta matka suunnitelmaa tehdessä. Suunnitelmassa oli myös, että ajaisimme Norjan rannikkoa takaisin kohti rakasta kotimaata ja siellä sijaitsevaa Kilpisjärveä.

Koitti tiistai aamu, kasasimme teltan ja muut rojut autoon ja lähdimme hiljalleen ajamaan kohti tuntematonta. Norja, tuo kalalle tuoksuvien pikkukaupunkien luvattu maa jossa yleiset nopeusrajoitukset ovat samat kuin meillä. Perinteisten nopeuksien lisäksi on ihana 90km/h, joka sopii kapeille teille erinomaisesti.

Taustalla pohjoisin euroopan mantereen piste


Nordkapp (71°10'21"N ja 25°47'40"E) on saavutettavuutensa puolesta suositumpi nähtävyys kuin oikea pohjoisin piste Knivskjellodden (71°11′08″ N) joka näkyy hienosti myös Nordkapista.

Näillä lähtötiedoilla olimme liikenteessä. Tiesimme, että tie Karigasniemeltä vie Lakselvan kautta kohti merta ja matkaa sinne kertyisi vajaat 300km, ajallisesti reilut neljä tuntia. Ei siis paha rasti, kävisimme katsomassa tämän paikan ja suuntaisimme Altaan yöksi.



Ajatus rannikon kautta ajamisesta Kilpisjärvelle kuulosti todella hienolta. Maisemia, vuonoja ja pieniä kyliä. Majoittuminen mökeissä tai teltassa leirintäalueilla. Muutama päivä vierailla mailla ennen paluuta kotimaahan.

Ensimmäisen kerran rakastuin maisemiin, kun näin kaukana horisontissa siintäviä vuoria ja niiden lumiset huiput. Saavuimme meren rantaan ja tie kapeni entisestään. Ajoittain näkyi merkkejä joissa, ilmoitettiin tien leveydeksi kapeimmillaan 4,5m. Maisemat olivat upeat, vuono jossa rannoissa näkyi vuoroveden vaikutus ja taustalla siinsi korkea vuorijono.

Tie kapeni, vuoret kasvoivat silmissä korkeammaksi mitä pidemmälle ajoimme. Tunneleista tippui vettä kattoon ja pisin niistä oli vajaat 7 km pitkä ja kulki meren alta.
Honningsvåg on tyypillinen Norjalainen satamakaupunki


Lopulta saavuimme Honningsvågin satamakaupunkiin. Pieni kaupunki suurten vuonojen välissä oli juuri sellainen millaiseksi olin kuvitellut. Kala haisi, pieniä pari kerroksia eri värisiä taloja pitkin vuoren rinnettä ja venesatamia ympäri lahtea.

Kävimme tutustumassa kaupunkiin ja ostimme muutaman matkamuiston ennen matkan jatkamista. Aiemmin Nordkappiin johtavien tunneleiden käytöstä on pitänyt maksaa tietulli, nyt kun tunneleiden kustannukset on tulleilla kuitattu ei tulleja enää peritä.



Lopulta päästiin pois rantaa seuraavalta pieneltä tieltä ja alkoi kipuaminen kohti määränpäätä. Ensimmäisen vuoren rinteen reunalla kulkevan tien kohdalla tunsin, nyt olen rakastunut. Tie oli jotain käsittämätöntä, mutkia keskellä mäkeä, toisella puolella jyrkkä kallioseinämä ja toisella pudotus alas. Pudotuksen estäisi vain pieni betonivalli, jos sattuisin tekemään ajovirheen.

Nyt tiedän, että tuonne on pakko päästä uudestaan. Tie ja matka ovat kokemus itsessään ja tuo toisen maailmanlaidalla seisominen on jotain ainutlaatuista.

Paikasta voisin kirjoittaa vaikka mitä, mutta suosittelen kokemaan tämän paikan itse. On jotenkin pysäyttävä mesta.

Upea paikka, taustalla solisee kristallinkirkas puro

Palasimme sateiseen Suomeen ja etsimme majapaikkaa. Lopulta löysimme itsemme telttailemasta Kevon kansallispuiston vaellusreitin alkupäästä. Tämä sattuma mahdollisti jotain hienoa…

28.6.2016

28.6.2016 Elämäni kala ja maisemat

Näitä maisemi katsellessa on kiva herätä
Aamukahvia juodessani istuin Muddusjärven rannalla ja katsoin kuinka pienet harjukset pomppivat tyynen järven pinnalla napsien hyönteisiä pinnalta.

Matka suunnitelmissamme oli valloittaa jäämeri ja käydä keräämässä simpukoita meidän pienelle tutkijallemme. Lähdimme ajamaan kohti Utsjokea ja katsomaan pitikö työkaverini puheet upeasta tiestä ja maisemista paikkansa.

Ajelimme pitkin Utsjokea kuvaillen maisemia ja nauttien niistä. Ensimmäisen pidemmän tauon pidimme Patonivalla, jossa heittelimme leipiä kivillä ja maistoimme joen vettä.
Patonivan pysähdyspaikan näkymät joenrannalta

Seuraava taukopaikka löytyi sattumalta. Pieni lähetyskahvila lähellä Utsjoen kirkonkylää joka sai meidät pysähtymään. Paikassa oli käsityömyymälä, josta vaimoni Tanja löysi työnalla olevaan neuleeseen upeat porunluu napit sekä jotain muuta pientä.

Itse kahvilaan astuessa valtasi hajuhermot upeiden tuoreiden vohveleiden tuoksu. Kuinka joku voisi vastustaa tätä herkkua?

Kahvilan pihalla kasvoi harvinainen Tunturikatkero. Tämä kukka avaa kukintonsa vain aurinkoisella kelillä. Onneksi meidän tuurilla aurinko paahtoi täydellä teholla. Kävipä tuuri. Jatkoimme matkaa kohti Utsjokea ja sieltä Nourgamia. Paikallisesta K-kaupasta nappasimme ylikypsää kylkeä ja jatkoimme matkaa kohti Norjaa. Ensimmäinen taukopaikk löytyi läheltä ja päätimme pitää ruokatauon.

Kävin katsomassa mitä puskien takaa löytyy ja löysin upean biitsin. Hienoa hiekkaa satoja metrejä suuntaansa. Kävin hakemassa perheeni myös biitsille ja lopulta kävelimme joen rantaan paljain varpain fiilistelle tätä hienoa löytöä.

Jatkoimme matkaa ja löysimme lopulta itsemme Varangin vuonon rannalta simpukoita keräämässä. Tanja ja Olivia löysivät upeita simpukoita pitkin rantaa sillä välin kun itse keskityin pienen joen valokuvaamiseen.

Palasimme takaisin Suomeen ajaen Tana Brun sillan kautta Norjan puolelta Utsjoelle.Karigasniemelle ajoimme Tenontietä, tämä pätkä on varmasti yksi Suomen maanteiden vaikuttavimmista.

Tenon toisella puolella näkyi paikoittain Norjan vuoristo
Ensimmäinen yö teltassa matkallamme ja myös tyttärellemme oli Camping Tenorinteen alueella. Mietin pitkään, että ottaisinko luvan joelle koska kalastaa saisi ainoastaan perholla. Kuitenkin veri veti vesille ja otin päiväksi luvan, luvan hinta 25€.



Campin Tenorinteen alueen kalapaikkoja

Perhokalastus on ollut minusta aina perseestä. Jotenkin siiman vispaaminen ilmassa ei sovi minun kalastuksekseni. Tämä ei siis millään pahalla, perhokalastajat ovat todella taitavia ja tunnen monia lajin taitajia.

Juttelin yhden perhokalastajan kanssa ja kyselin vinkkejä. ”Pupaa ja syvälle” oli hänen vinkki.

En tiennyt mikä siima minulla oli, perukkeena oli joku epämääräinen töistä napattu ja muutenkin kalastelin rannalta lenkkareissa. Kävin otollisen näköisiä miedompi virtaisia paikkoja läpi omien taitojeni sallimilla taidoilla saamatta tulosta.

Lopulta päätin luovuttaa ja myöntää tappioni. Tenon harjus oli vain unelma ja lajipistejahti saisi jäädä seuraaville päiville.

Kävellessäni huomasin vanhemman miehen nostavan perholla harjuksen. ”Miten minä saisin tuollaisen?” kysyin häneltä. Kahlaa tarpeeksi syvälle ja heitä tuohon virran reunaan. ”Odota tässä, haen saappaat ja tulen takaisin”.

Kävin nopeasti teltalla vaihtamassa saappaat jalkaan ja otin suunnan miehen luokse. ”Katsotaampa sinun perhoja” kuului ensimmäisenä. Aleksin tiimillemme antamista perhoista löytyi Klinkhammer joka fixattiin kelluntaaineella viimeiseen tikkiinsä. ”Kahlaa tuosta niin pitkälle kuin pääset” ja heitä virran reunaan. Tein kuten mies kertoi ja pääsin kahlaamaan saappaiden avulla yllättävän pitkälle.

Elämäni tärkein saalis ja lajipiste nro 36
Ensimmäinen heittoni jäi liian lyhyeksi ja sain kommentteja rannalta; ”Heitä pari metriä pidemmälle ja anna perhon kulkea virrassa ilman, että siima viistää sitä”. Heti toinen heitto meni pidemmälle ja seurasin perhoa katseellani, tärppi! PRKL, kämmäsin!

”Nosta vapa ylös ja pidä siima kireänä seuraavan kohdalla”. Uusi rullausheitto samaan kohtaan ja samantien perho hävisi, nyt kala jäi kiinni ja sain sen ohjattu rantaan asti. JES! Lajipiste nro 36 tälle vuodelle oli ylhäällä.

Kahlasin rannalle ja kättelin miehen. Kiitos Timo Laukkanen Kajaanista, toivottavasti näet tekstini ja kiitokseni tätäkin kautta. Toivon sinulle kireitä siimoja loppuelämäsi kaikille kalareissuille. Muistan tuon elämäni ensimmäisen perholla pyydystetyn harjuksen ikuisesti.

Näiden tunnelmien jälkimainingeissa istuin Frozen aurinkotuolissa juoden yhden kylmän oluen. Tässä on hyvä olla, tähän on hyvä päättää tämä päivä. Hieno hetki.


Suositut tekstit